Echoes from the future
"Vaiti!" Whan huusi ja osoitti miekalla Ranan sydäntä. "Ole hiljaa en halua kuulla typeriä lirkutuksiasi enää... älä... yritä... kääntää päätäni... ne ovat vain VALHEITA!" Rana katsoi Whania syvälle silmiin hymyillen viekkaasti.
"Hyvä... jos kerran uskot niin... en siis myöskään kerro mitä kävi siskollesi." Whanin katse jähmettyi miekan kärkeen. Hän tuijotti sitä lasittunein silmin.
"Nahani... mitä olet tehnyt hänelle! Missä hän on?!" Whan huusi ja painoi miekkaa Ranan kurkulle.
"Rauhoitu, ystäväni..." Rana lirkutti pieni katkeruus äänessään. "Sinä kerrot minulle, mitä haluan tietää, ja... ja kerron sinulle siskosi kohatlosta." Whan paiskasi miekan maahan ja tarttui Ranaa käsivarresta.
"Sinä... sinä pieni käärme... kerro minulle missä hän on ja saat elää.."
Meela istui kaivon vierellä. Ihmiset kulkivat ohi höpisten omia tavanomaisia asioitaan, kiinnittämättä häneen sen suurempaa huomiota.
"Meela! Mitä sinä taas unelmoit...! Meela..." Meela kuuli sen tutun äänen takaataan, sen samaisen joka käski häntä joka päivä, mutta hän ei vaivautunut kääntymään vaar katseli kaivoon. "Meela! kelvoton tyttö... aina vaan unelmoimassa..." Meela huokasi ja nousi kääntyen;
"Mitä nyt äiti...?" Hän putsasi tomuista hamettaan.
"Taia ja Baskim tulevat tänään... pian nyt! Etkä ole edes peseytynyt saatikka sitten... OOH, Meela, sinun mekkosi! Nyt heti sisälle siitä vaihtamaan se! Ala jo painua!" Meela nyökkäsi.
"Kyllä, äiti." Hän otti kukkakorin maasta ja käveli hiljalleen kylän läpi talolle päin.
"Mokomakin..." Diasai huokasi ja upotti saavin kaivoon. "edes vettä et muistanut hakea... haha. Hölmö tyttö."
Vanha nainen kulki tuiskussa kohti kylää. Taivas oli mustaakin mustempi ja yhtäkään tähteä ei näkynyt. Hän nilkutti pahasti ja kantoi kädessään pientä nyyttiä, joka haiskahti vahvasti meiramille.
"Vielä vähän matkaa", hän ajatteli, "minun on saatava tämä perille..." Kolme pientä hirsimökkiä erottui kaukaisuudessa. Pakkanen pisteli naisen jaloissa. huopaiset kengät olivat märät ja jäiset. nainen pysähtyi jä veti syvään henkeä. "Anna anteeksi, Salam, en... jaksa enää." Hän kuiskasi ja tuupertui lumeen.
Meela kampasi hiuksiaan. Pölyinen peili edessään hän hyräili hiljaa lauluja joita oli kuullut vanhalta Rhanin akalta. Kukaan ei uskaltanut mennä tuota naista lähelle, sillä hänen kerrottiin omaavan erilaisia outoja voimia. Mutta Meelaa se kiehtoi, hän istui usein naisen kuistilla, ikkunan alla kuuntelemassa naisen hyräilyä, mitä kauniimpia lauluja. Nainen oli puolisokea ja melkein kuuro, joten hän ei ollut koskaan huomannut Meelan hiippailuja. Illalla olisi tiedossa ajot. Sitä vartenhan Taia ja baskim olivat tulossa. Äiti oli kertonut Meelalle, että tämä saisi oivan sulhasen kummasta tahansa, mutta Meelaa se ei kiinnostanut. Hän ikävöi yhä sitä poikaa, joka oli ollut edellisvuoden suurissa ajoissa. Ehkäpä hän tapaisi sen samaisen pojan tänään...?
Oveen koputettiin.
"Meela! Ala jo tulla sieltä! keitto pitäisi tehdä! Minä menen käymään torilla. Nopeasti nyt!" Meela huoksai ja laski harjan kädestään. Punertavat hiukset, jotka olivat aina ihan tkussa, olivat nyt suorat ja sileät. meela vihasi sitä. Hän vihasi kaikkea, ja varsinkin sitä pientä kylää, johon hänet oli kahlittu.
Whan makasi maassa liikkumattomana, verinen miekka kädessään.
"Viekää hänet!" rana huusi ja potkaisi Whania nilkaan. "Typerys... kuvittelitko tosiaan, että sinulla olisi voimaa käydä MINUA vastaan...? Typerys. Ja saat maksaa siitä hengelläsi. Ja mitä siskoosi tulee..." Valtava rysäys kuului hänen selkänsä takaa. Rana kääntyi katsomaan. "Ei... ei voi olla!" Huoneen täytti kirkkain valo mitä oli koskaan nähty ja säteet heijastuivat seinistä takaisin. Kaiken tuon kirkkauden keskeltä saattoi erottaa ihmishahmon, nuoren tytön, joka leijui hieman lattian yläpuolella. "Mene pois!" Rana huusi ja peitti silmänsä. Valtava voima syöksyi häntä kohti ja paiskasi hänet seinään. Pian valo himmeni hiljalleen. Kaikki katosi ovesta, yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Rana makasi maassa liikkumatta. Vihreät harsot hänen yllään olivat revenneet. Ovi sulkeutui, ei ääntäkään. Whan kurotti kättään ottaakseen miekkansa. Miehen käsi ilmestyi hänen kasvojensa eteen. "Tarpeeksi, Whan. Tapatat itsesi vielä tällä..." Whan riisui siteen silmiltään.
"Olet oikeassa, Dryijin, tarpeeksi tälle päivälle." Whan naurahti ja ojensi siteen Dryijinille. "Haluatko sinä? Sinun vuorosi... Rana on jo aika pahassa pulassa..."
Toinen Osa
Mies juoksilumessa makaavan naisen luo ja käänsi hänet ympäri. Naisen kasvot olivat siniset ja kädet jäässä.
"Misää se on, missä se on..." mies hoki ja haparoi naisen taskuja ja helmaa. Vähänmatkan päässä oli pieni vihreä pussi, se samainen joka tuoksui meiramille. Mutta mies ei sitä huomannut. Hän nosti naisen harteilleen ja vei tämän sisälle taloon.
"Strodgir! Tule nopesti!" Mies sanoi ja laski naisen porontaljoilla pehmustetulle vuoteelle.
"Mitä tuo nainen tekee täälä!" Stodgir murahti ja katsoi vihaisesti miestä. "Ole vaiti, typerys... hän on se samainen akka, jonka piti toimittaa pussi Taijian kuningaskuntaan, muistatko..? En vain löytänyt sitä pussia... siksi toin hänet tänne." Strodir tarkasteli naista. "N'gah oletko nyt varma, oletko?" N'gah iski nyrkillään pöytään niin että siinä seissyt viinipikari kaatui ja viini valui lattialle.
"Älä höpise! En löydä pussia! mene ulos hakemaan sitä!" Strodgir mumisi jotain ja painui ovesta ulos. Hän otti olalleen valtavan nuijansa ja puki jalkaansa hylkeennahkasaappaat.
"Sinä ja sinun pussisi... hakisit kerrankin ruokaa... jo kolme kuukautta pelkällä viinillä ja savuhylkeellä..." Strodgir jaaritteli seuratessaan lumessa olevia jälkiä.
Takassa paloi tuli. N'gah käänteli naista ja tutki tätä.
"Pah!" hän huusi ja iski nyrkillä pöytään.[taas ] Hän kaivoi taskustaan pienen veitsen ja korista liinan alta palan savuhyljettä. "niin kauan kun meitä jättiläisiä on vielä, oli meitä sitten kolme tai yksi...!" hän sanoi ja haukkasi hylkeenpalaa, "on meidän tehtävämme estää teitä Taijialaisia..." enempää hän ei ehtinyt sanoa, kun nuoli syöksyi ikkunasta suoraan hänen silmäänsä. siinä samassa hän kaatui kuolleena pöydälle.
Ally