Kehitys
Osa 1 - Maailmanlopun alku

Kenraali Carsel seisoi korkealla kielekkeellä.
Hänen edessä avautui myrkyn kanjoni, paikka jossa vain kaikkein vahvimmat mutaatiot selviytyivät. Tämä oli Xandarian valtakunnan kaikkein myrkyllisin paikka. Hän taas oli Xandarian korkein kenraali. Xandaria taas oli ainoa maa joka sai pitää teknologian siunauksen magian vallankumouksessa. Teknologian jumala Rystfo oli vaatinut että ainakin jossain päin maailmaa teknologia säilyisi. Niinpä se säilyikin maassa, joka aikasemmin tunnettiin nimellä Iraani. Maisemat olivat silloin kuulemma olleet kovin erilaiset. Mutta kenraali Carsel ei millään jaksanut uskoa että edes silloin maassa ei kasvanut "Oiloja". Lihansyöjäsieniä jotka kauhistittavat lohikäärmeitäkin.

Oiloilla ei kuitenkaan ollut nyt väliä. Xandaria oli kokonaiset 25 vuotta valmistanut lakkaamatta sotatarvikkeita joita se tarvitsi maailmanvalloituksessa. Magia oli käytännössä katsoen avuton teknologian nopean iskun edessä. Kaiken lisäksi Xandaria pystyi myös hyödyntämään magiaa. Samoin kenraali Carsel. Hän raapii päätään joka oli korviin asti ulottuvien vaaleiden hiusten peitossa. Hän oli aika nuori. Nuori verrattuna maan kahteen muuhun päättävään kenraaliin, kenraali Hustoniin joka oli 90 vanha seniili mies ja kenraalitar Yrionaan, 60 vuotta vanhaan naiseen jonka häikäilemättömyys tunnettiin koko maailmassa. Carsel ei heistä välittänyt. Hän halusi Xanderian valtaan. Aika pian hän näkisi jotain ihmeellistä. Jotain joka todistaisi aseen nimellä "Jumalten kauhu" toimivuuden. Hänen tarvitsi vain odottaa. Hän asetti auringonlasit päähänsä ja istahti. Pian. Pian se tapahtuisi. Yhtäkkiä hän kuuli takanaan ääniä.

"Carsel. Nyt leikkisi loppuvat." Voi ei, Carsel ajatteli. Taasko se paksukalloinen juntti ja hänen idioottiseuransa? Hän kääntyi ympäri ja siellä he todellakin olivat. M'rah, entinen palkkamurhaaja, tyyppi joka jaksaa uskoa rakkauteen. Itse paksukallo. Qel, 80 vuotta vanha velhotar, sellainen joka luulee että lopussa hyvät voittavat. Mikä naivisti. Laira, hyvin nuori tyttö, ehkä 17, M'rahin rakastettu. Häntä Carsel inhosi eniten. Hän oli tyypillinen tyttö joka sylkäisi sinua kasvoille mikäli olit vihamies ja tulit liian lähelle. Hänen syvä rakkautensa rakastettuunsa ja syvä inhonsa vihamiehiin hämmensivät Carselia. Siksi Carsel inhosi häntä eniten. Ei sovi unohtaa tietenkään Hunoaria, M'rahin veljeä. Hän oli lähes samanlainen, joskin hän ymmärsi asiat hiukan paremmin ja hänelle oli helpompaa puhua järkeä.

Heitä oli täällä vain neljä. Carsel ihmetteli missä muut olivat. Sillä ei kuitenkaan ollut väliä. Juuri tästä ydinjoukosta hän halusi päästä eniten ja nyt hänellä oli tilaisuus. Hän hymyili ja hieroi hennosti nyrkkiään jota peitti musta nahkahanska. Sellainen jota käyttivät Xanderissa vain murhaajat ja hävyttömät. Carsel kuitenkin piti nahkahanskoista. Ne olivat hänen tyyliään. Hän riisui aurinkolasit ja katseli heitä sinisillä silmillään.
"Niinkö?" Hän kysyi. "Leikkini ovat vasta alkaneet. Pian näette kaikkien aikojen aseen testauksen. Annan teidän elää jotta näkisitte sen ja Xandarian mahdin." Hän hymyili heille.
"Tule tänne, niin lyön sinun ääliömaiset lapsenkasvosi sisään!" M'rah huusi.

Carsel muistutti nuorempaa kun olikaan. 19-20 vuotiasta kasvoiltaan. Oli kuitenkin varmoja todisteita että mies oli juonut ihmisverta, kiduttanut tuhansia eri olentoja kuoliaiksi, hän on myös kuulemma pakottanut erään puunhakkaajakääpiön hirttämään itsensä. Hänen kasvonsa vain muuttivat pahemmaksi hänen tekonsa. Mies oli itse paholainen. Tai ainakin hyvin lähellä. "Voi että jotkut saattaa olla sivistymättömiä. Ihan tässä paha mielikin tulee." Carsel päästi nopean naurahduksen ja laittoi aurinkolasit takaisin päähän.

"Se alkaa." Hän sanoi. "Teinä suojaisin silmänne."
Carsel katsoi yli kanjonin, hyvin, hyvin kauas. Olihan ase sentään 400 kilometrin päässä. Mutta sekin oli liian lähellä. Kuumuus tulisi olemaan sietämätöntä. Hän oli kuullut että ennen magian vallankumousta oli vanhalla maailmalla samanlaisia aseita, joskin satoja kertoja heikompia.
Carsel nousi ja katsoi.
Se alkoi. Kaukana kanjonin toisella puolella syttyi toinen aurinko. Se oli uskomattoman kirkas ja paisui nopeasti. Se oli lumivalkoinen. M'rah ei voinut katsoa sitä kun alle sekunnin kerrallaan. Sitten silmät huusivat kivusta. Se laajentui ja paisui, kunnes yläosa oli huomattavasti alaosaa isompi. Se muuttui sinertäväksi, sitten kellertäväksi, sitten punertavaksi. Lopulta se oli tummanpunainen. Savua nousi ja sienen näköinen pilvi muodostui. Alkuvaiheessa M'rah oli nähnyt Carselin alussa hyvin taustaa vasten. Sitten hän näki heikosti miehen luurangon lihan läpi. Sitten mies katosi kirkkauteen. Nyt M'rah näki hänet taas. Carsel nauroi. Se ylitti hänen hurjimmatkin toiveensa. Se oli onnistunut. Carselin lentoväline, cyborgi-lohikäärme oli hermostunut. Sen iho oli jo selvästi aika pahassa mädäntymisen vaiheessa ja 2 raajaa oli jo korvattu tekoraajoilla.

Xandarian teknologiset keinot antoivat mahdollisuudet herättää kuolleet lohikäärmeet henkiin. Silti ne jatkoivat mädäntymistä, vaikka muuten olivat samanlaiset kun elävätkin. Siksi ne tulivat cyborgeiksi, sitten roboteiksi ja sitten romuksi kun aivot hajosivat. Tällä lohikäärmeellä oli aikaa jäljellä noin kuukausi. Se oli hyvin pieni, 6 metriä päästä häntään. Isohko lohikäärme olisi kestänyt vielä vähintään 8 kuukautta. Jättiläinen jopa vuosia. Se katseli vuorollaan Carselia ja räjähdystä. Se oli jo lähes sokea, silmät olivat käytännössä käyttökelveottomat, mutta räjähdys oli niin kirkas että sen se näki selvästi. Se vetäytyi kasaan. Carsel naurahti, käänsi katseensa M'rahiin ja otti pois aurinkolasit.

"Nyt olette nähneet maailmanne tulevaisuuden. Xandarian valtakunta taikka tuo." Hän sanoi ja osoitti räjähdyksen loppuvaiheita. Alkoi tulla kuuma. Pian iskisi paine-aalto. Heikkona, mutta ehkä kaataisi hänet. "Mutta te ette tule sitä valintaa näkemään." Hän sanoi. "Te kuolette nyt." Yhtäkkiä hänen käsivartensa alkoi hohtaa valkoista valoa ja siitä lähti pitkä suora energialinja, paksumpi kun hänen käsivartensa osuen suoraan M'rahin rintakehään. Miehestä tuntui ikään kuin häntä oltiin ammuttui sydämeen. Hän yritti huutaa, mutta päästi vain vaimean voihkaisun. Pian seuraisi paine-isku. Carsel alkoi lähestyä häntä, mutta paine-aalto tuli ja kaatoi hänet. Muut eivät uskaltaneet tehdä mitään vaan yrittivät ympyröidä M'rahin. Carsel naurahti ja nousi. "Terveisiä Valhallaan, M'rah hyvä." Hän sanoi ja alkoi lähestyä. "Terveisiä saat viedä itse!" Jyrähtävä, ukkosmainen ääni sanoi. Carsel kääntyi ympäri ja näki miehen levitoivan ilmassa. Se oli hyvin komea, noin 30 vuotta vanha ja hänellä oli pronssinen iho ja ruskehtavat, pitkät hiukset.

"Olet nyt täällä. Jyrähdyksesi häiritsi minua. Se tuhosi suuren osan maastani. Se tuhosi suuren osan esineistäni. Saat maksaa."
"Kuka luulet olevasi?" Carsel kysyi, mutta oikeasti hän pelkäsi. Mies vaikutti jumalalta, mutta ei voinut olla, koska Carsel tunsi kaikki jumalat ulkoa. Se oli pelottavaa. "Kerettiläiset sanovat että minulla ei ole nimeä. Minulla kuitenkin on nimi." Mies hymyili leveästi ja hänen pronssin sävyiset hampaat näkyivät hyvin. "Nimeni on Aamunkoitto. Mikäli satut tietämään. "Aamunkoitto. Carselista se kuulosti hyvin pelottavalta, vaikkei hän tiennyt miksi. Hän kuitenkin nielasi pelkonsa ja sanoi:
"Kukaan kaltaisesi ei minua tule haastamaan! Tuhoan sinut omakätisesti!" Carsel huusi ja hyppäsi miestä päin, tarkoituksena osua häntä kurkkuun. Aamunkoitto olikin nopeampi ja tarrautui Carselia kädestä ja mursi sen. "Ah!" Carselilta pääsi pelkkä kivun parahdus.
"Niin." Aamunkoitto sanoi ja mursi vielä Carselin säärenkin.

Carselilla oli suuret tuskat. Hänellä oli vain yksi ajatus. Pois! Pois täältä! Niinpä hän loitsi hyvin nopean sokaisutaian ja hyppäsi cyborg-lohikäärmeen selkään. Loitsun vaikutus haihtuisi vasta 15 sekunnin kuluttua ja silloin hän jo hälyttäisi helikopterit, mikäli mies lähtisi taka-ajoon. Hän näkyi nyt pienenä pisteenä taivaalla. Aamunkoitto hymyili. Taika ei ollut tehonnut häneen. Todellisuudessa hän halusi Carselin pääsevän pakoon nyt. Hän ei kertonut todellista syytään miksi hän oli tullut. Silloin Carsel-paralta olisi voinut mennä taju kankaalle. Hänen totuutensa oli uskomattoman hirvittävä. Hän hymyili ajatukselle kuinka kiduttaisi Carselia myöhemmin. Muut katselivat Aamunkoittoa pelokkaina ja kunnioittavina.

M'rah alkoi jo toipua. Aamunkoitto ei suonut heille edes silmäystä vaan meni kanjonin reunalle ja hyppäsi alas. Qel tiesi että he tapaisivat hänet vielä. M'rah vaistosi hänessä olevan voiman. Kaikki tiesivät että Aamunkoittoon verrattuna Carsel oli mukava tyyppi. Ja se oli paljon sanottua se. Vaikeat ajat koittaisivat.

Gabriel