Kehitys
Osa 12 - Aamunkoiton armeija

Aamunkoiton armeija oli valmis. Satatuhatta soturia. Hirviösoturia. Aikaa ei ollut kulunut kovinkaan paljon, sillä jokainen valmistunut hirviö alkoi konemaisesti tekemään muita. Nyt ne kaikki olivat siinä. Aamunkoitto oli laajentanut pienen luolansa jättiläismaiseksi luolaverkostoksi, jonka keskellä oli valtava sali. Siinä oli hänen hirviöidensä paikka. Nyt hän oli kielekkeellä, korkealla salin yläpuolella. Hän katsoi sitä valtavaa laumaa, joiden päät heiluivat rytmikkäästi, joiden hengitys oli pyörryttävää ja joiden huudot olivat uskomattomat. Ne huusivat sotahuutoja, koska ne pääsisivät pian siihen mihin ne oli tarkoitettu. Sotimaan. Ne valittivat, koska niiden valtavat lihakset, suuret hampaat, lihaksikkaat hännät olivat kipeitä. Ne olivat kipeitä koska juuri nyt ne olivat siinä tilassa mihin niitä ei oltu luotu. Lepotilassa. Vain toiminnassa ne pääsivät oikeuksiinsa. Hännän päässä olevasta myrkkypiikistä ja kielen aukosta virtasi myrkkyä, sillä myrkkyrauhaset tuottivat sitä litrakaupalla sekunnissa. Niiden koko olemus oli suunniteltu tappamaan. Jotkut hyökkäsivät toistensa kimppuun saadakseen edes vähän helpotusta siihen uskomattomaan tuskaan, jota lepo tuotti. Aamunkoitto oli tyytyväinen. Hänen armeijansa oli valmis. Oli vain odotettava oikeaa hetkeä.

Dersal Krander käveli kohti kulkuneuvoaan, mini-helikopteria, joka käytti polttoaineenaan tulen kvartsia, tulen elementin tiivistettä. Hän oli Pethin yksi vaikutusvaltaisimmista liikemiehistä. Sitten hän kuitenkin huomasi ison varjon joka ylitti hänet. Hän katsoi ylös. Lohikäärme. Se lensi kyllä tosi matalalla, sillä lohikäärmeen yksityiskohdat näki tosi hyvin. Tosin, kuka tahansa paitsi sokea tai idiootti olisi pystynyt sanomaan että se oli hapon elementin lohikäärme, sillä se oli musta. Ei kiiltävän musta, kuten pimeyden lohikäärmeet, vaan tylsän musta. Hän painoi peukalonsa oveen ja sormenjälkitunnistin avasi oven. Sillä lailla kukaan ei pääsenyt ryöstämään hänen autoaan. Tosin, ihmiset olivat Pethissa niin kunniallisia, etteivät ajoneuvoja varastelleet. Ainoastaan haltiat tai kääpiöt saattoivat alistua moiseen. Mutta niitä ei Pethistä löytynyt, ja koko Xandariassa he olivat harvinaisia. Siitä oli Xandarian fasistinen hallitus pitänyt huolen. Krander katsoi taas ylös. Ja muuttui kalmankalpeaksi. Hänen polvensa pettivät ja hän lysähti istumaan. Hän oli kuullut säätiedoituksen. Pilvet olivat kilometrien korkeudessa, ja hyvin tiheät. Kun lohikäärme saavutti pilvien reunan se katosi. Se lensi pilvien yläpuolella. Ja sen yksityiskohdat näkyivät selvästi. Se oli jättiläinen. Keisarilohikäärme.
"Pahin heistä kaikista", Krander sanoi ja pyyhki hikeä kaljulta päälaeltaan. "Braedronyzatol." Hapon keisari oli tullut Xandariaan, luultavasti kostamaan niistä rikoksista lohikäärmeitä vastaan. Braedronyzatol nimittäin tiesi kaiken kokeista lohikäärmeillä ja cyborgisista lohikäärmeistä myös. Tämä olisi Xandarian loppu. Hän nousi. Yhtäkkiä hänen autonsa lennähti ilmaan. Sitten hän itsekin lensi.

Braedronyzatol lensi laiskasti Pethin yläpuolella. Hänen ei tarvinnut etsiä marmoripalatsia, se näkyi hyvin valtavana, pyramidinmuotoisena. Hänen takanaan maan päällä muodostui laajeneva V-kuvio. Se oli hänen "vanavesi". Hänen siiveniskut irrottivat lähestulkoon kaiken maanpinnalta ja paiskasivat sen poispäin hänestä. Jo nyt luultavasti oli satoja ihmisiä kuollut. Eikä kukaan rauhanturvaajista ollut vielä ilmestynyt. Braedronyzatol oli tyytyväinen. Ihmisten pelko oli todella syvää ja naurettavaa. Hapon keisari avasi kitansa ja syöksi tuhansia litroja mustaa happoa alas kaupungin päälle. Sitten hän suuntasi marmoripalatsiin. hän valitsi pääparkkipaikan, joka oli suoraan puheparvekkeen edessä. Hänelle oli siellä tarpeeksi tilaa ja tilaa jäi vielä ylikin. Niin suuri se oli. Maa tärisi ja marmoriseen parkkipaikkaan ilmestyi halkeamia, kun hänen valtavat tonninsa laskeutuivat siihen. Braedronyzatol karjaisi. Sitten hän huusi: " Huston! Yriona! Carsel!!! Olen hapon keisarilohikäärme, Braedronyzatol! Tulkaa esiin, te ihmiset, te jotka olette minulle maan matosia!" Braedronyzatol oli hetken hiljaa ja lisäsi sitten: "Teille on ongelma ihminen. Ihminen nimellä Aamunkoitto. Hän on ongelma minullekin. Hän on suuri. hän on lähestulkoon jumala. Tarvitsemme toisiamme. Autan teitä." Braedronyzatol ei ollut koskaan myöntänyt tarvitsevansa kenenkään apua, mutta nyt oli aika taistella tehokkaasti eikä kukkoilla. Hän odotti. Hän tiesi telepaattisten aistiensa ansiosta että he olivat kuulleet hänet. He tulisivat. Pian. Hänen ilmestyminen oli vain järkyttänyt heitä. Ihmisille ja muille alhaisille oli arvokkuus yhtä tärkeä kuten lohikäärmeillekin, mutta he olivat todella huonoja pitämään yllä arvokkuuttaan. Hyvin huonoja.
"Matosia?", keisari ajatteli.

Gabriel