Kehitys
Osa 13 - Löyhkän valtiaan saapuminen

Aamunkoitto päätti kokeilla hirviöidensä tehokkuutta. Hän laskeutui hiljaa kielekkeeltä soturiensa joukkoon ja yleinen hälinä vaimeni. Ne katsoivat häntä painajaismaisilla silmillään. Hän levitoi hiljaa heidän ohi ja löysi yhden, vasta äskettäin valmistetun yksilön. Hän pysähtyi sen edessä, hymyili leveästi ja sanoi:
"Hyökkää minun kimppuuni." Olio ei edes epäröinyt. Käsky oli käsky, ja kaiken lisäksi hirviötä vaivasivat levon tuskat. Salamannopeasti hirviö hyppäsi ilmaan, käänsi valtavan, lihaksikkaan häntänsä Aamunkoittoa kohti ja sylkäisi sillä suuren määrän myrkkyä luojaansa kohti. Aamunkoitto oli yllättynyt siitä kuinka nopeasti käskyä toteltiin, muttei tyrmistynyt. Hän väisti nopeasti myrkyn ja se lennähti hänen ohitseen. Takaa kuului raivonkarjahdus. Ilmeisesti myrkky oli osunut johonkin hirviöön. Aamunkoitto liikkui poikkeuksellisella nopeudella, hyppäsi hirviön taakse, otti sen hännästä kiinni ja paiskasi sen päin kalliota. Kauhealla rysähdyksellä hirviö osui kallion ja lävisti kovan kallion lähes kahden metrin verran. Se valtava voima oli murtanut olennon käsivarret. Aamunkoitto astui hirviön vatsan päälle ja sitten jotain kummaa tapahtui. Olennon rintakehä aukesi, kylkiluut reunustivat aukkoa kuten hampaat ja olennon uudesta "suusta" hakeutui toistakymmentä kieltä Aamunkoittoa kohti. Se oli uutta. Sitä hän ei ollut luonut. Aamunkoitto hypähti ilmaan ja väisti ketterästi olennon inhottavat kielet. Hän päätti tehdä asiasta lopun, ennen kuin lisää yllätyksiä paljastuisi. Hän tunsi olennon anatomian, joten hän heitti hirviön ilmaan, jolloin tämä tippui maahan vatsalleen. Nyt ei kielistä ollut vaaraa. Olennon niskassa oli valtava panssarikerros, kovempi kun muualla selkäpuolella ja täynnä piikkejä. Aamunkoitto mursi ne piikit ja iski nyrkillä panssaria. Sattui. Se oli nimittäin orgaanista metallia, terästäkin kovempaa. Hän iski uudestaan. Kovempaa. Nyt se taittui. Kolmannella iskulla panssari murtui. Valtava määrä inhottavaa, sitkeää, punamustaa verta virtasi haavasta. Aamunkoitto työnsi kätensä tuohon sotkuun, tunsi jotain ja repi sen irti. Hän oli juuri murtanut olennon kaularangan. Hermoyhteydet aivoihin olivat poikki. Hirviö ei kuitenkaan lakannut rimpuilemasta. Taas uusi yllätys. Ilmeisesti olennolla oli jossain päin ruumista toiset aivot. Oli nyt siinäkin ongelma. Aamunkoitto päätti lopettaa tämän lyhyeen, keskitti voimansa ja dematerialisoi hirviön. Hän oli hengästynyt ja yllättynyt. Hän ei pitänyt siitä että hän oli yllättynyt. Hän leijui takaisin kielekkeelle pohtimaan. Aamunkoitto luuli tietävänsä mitä oli tapahtunut. Hirviöt olivat vastuussa uusien yksilöiden luomisesta ja ilmeisesti ne olivat aina lisänneet niihin uusia ominaisuuksia aina kun olivat luoneet uuden. Oikeastaan tämä oli aika hyödyllistä. Alhaalla hirviöt alkoivat taas äänehdellä.

Carsel oli juuri juomassa yrttiteetä, kun ulkoa oli kuulunut karjahdus joka muistutti maailmanloppua. Sitä seurasivat sanat, joiden voimakkuus ylitti ukkosenkin. Carsel kaatoi teensä syliin. Kiroillen hän pyyhki tietä silkkinenäliinalla ja vilkaisi Yrionaa joka oli samassa huoneessa päätietokoneen edessä, ilmeisesti suunitellen uusia ominaisuuksia cyborgi-lohikäärmeisiin. Yriona ei hätkähtänyt samalla tavalla kuten Carsel, mutta uteliaana ja säikähtäneenä hän käänsi päänsä kohti parkkipaikkaa. Pääparkkipaikkaa. Sieltä ääni oli kuulunut. Yriona vilkaisi Carselia joka kohautti olkapäitään ja aset varmistamattomina he kävelivät nopeasti kohti puheparveketta. Sieltä näki hyvin kaikkialle, pidettiinhän siellä puheita. Kun he saapuivat parvekkeelle, siellä oli jo kenraali Huston odottamassa heitä pyörätuolissaan. Hän käänsi kasvonsa Carseliin päin ja hymyili hullulla tavalla. Hän osoitti kohti parkkipaikkaa ja sanoi vanhalla, voimattomalla äänellään:
"Tuonelan kauhu." Carsel nielaisi epävarmasti, nosti aurinkolasinsa pois, nosti päänsä ja katsoi eteenpäin. Näky salpasi hänen henkensä, hänestä tuntui että joku olisi kääntänyt hänen sisuskalunsa nurin ja että hänet oli valattu täyteen jääkylmää vettä. Parkkipaikalla oli olento kauhea. Lohikäärme. Hapon lohikäärme. Iso. Jättiläinen. Hapon elementin keisarilohikäärme, Braedronyzatol. Tarut eivät olleet liioitelleet kuvaillessaan hänen pelottavaa olemustaan. Hapon keisarin ulkomuoto olisi pystynyt ajamaan ihmisiä hulluiksi aikaisemmin, muttei enää. Ihmiset olivat nähneet tarpeeksi kamalia mutantteja, jotta heidän käsityskykynsä laajentuisi. Braedronyzatolin ulkomuoto silti oli jäähdyttää hänet paikalleen. Kamala olento. Carsel voitti uskomattomin ponnistuksin pelkonsa, hieroi käsiään yhteen ja tietäen kuinka tarkat lohikäärmeiden aistit olivat, kysyi:
"Mitä haluat?"

Gabriel