Elämäni tyhjä
Eric käveli pitkin pienen Alaskalaisen kylän katua. Hän tunsi purevan viiman ja pakkasen poskillaan ja näki hengityksensä höyryn edessään. Hän oli vasta seisemäntoistakesäinen poika, mutta hän oli huoletinut itsestään ja pikkusiskostaan Emilystä jo pari vuotta, koska heidän isänsä ja äitinsä olivat kuolleet läheisen vuoren timanttikaivoksella.
Talvi oli tavallisen ankara, ja Ericin oli kylmä. Hän oli melkein jäässä, mutta jatkoi päättäväisesti matkaansa kohti kaivosta, jotta saisi rahaa siskonsa koulunkäyntiin. Emily oli jo viidentoista, mutta ei ollut tottunut elämään yksin, Eric oli aina tukenut häntä.
Eric tuli kaivokselle, jossa johtaja jo etsikin häntä.
-Eric, minulla on todella huonoja uutisia. Emily oli koulumatkallaan joutunut raisk...
-Mitä!? Minä lähden, missä hän on?
Kaivoksen johta, herra Allison oli jo kuusikymmenvuotias, mukava mies, joka ymmärsi Ericin tilanteen, ja koska kaivos menestyi, sai Eric häneltä ylimääräistä rahaa ja asunnon.
-Hän on sairaalassa ja kuulemma huonossa kunnossa, hän oli lyöty tylpällä esineellä päähän ja hän on tajuton.
Eric lähti. Hän juoksi kohti sairaalaa, koska Emily oli ainut mitä hän rakasti. Mistä hän välitti.
Sairaalaan päästyään lääkäri ilmoitti Ericille, että Emily oli menehtynyt saamiinsa vammoihin. Eric alkoi itkeä. Hän ei välittänyt enää mistään. Miksi Emily kuoli? Hän oli puhtainta ja kauneinta mitä maailmassa oli, eikä hän tarkoittanut pahaa kenellekään.
Eric meni katsomaan siskoaan. Kuolleena ja rauhallisen näköisenä Emily makasi vuoteella. Eric hautasi kasvonsa siskonsa vaaleisiin pitkiin hiuksiin ja kirosi kaikki, koska hän olisi antanut mitä tahansa siskonsa puolesta.
-Kuka tämän teki? Eric tivasi lääkäriltä raivoissaan
-En minä tiedä, mutta hänet saadaan kiinni. lääkäri vsatasi, ja poistui huoneesta.
Eric risti kätensä, ja pyysi Jumalalta ja Emilyltä anteeksi, mitä aikoi tehdä. Hän lähti kaupungille ja tiesi kyllä, kuka tämän oli tehnyt. Se oli Kenneth Baines, joka oli käynyt samalla luokalla Ericin kanssa, ja yritti toivottomasti saada Emilyä itselleen. Eräissä juhlissa viime viikolla Kenneth oli yrittänyt jo raiskata Emilyn, mutta Eric oli silloin pääsyt väliin ja iskenyt Kennethiä puukalikalla takaraivoon ja heitti hänet jokeen, mutta Kenneth selvisi, mutta ei kertonut syyllistä poliisille.
Eric oli jo koulun pihassa ja näki Kennethin.
-Mitä sinä olet tehnyt!? Hän tivasi ja tarttui poikaa kauluksista mitä sinä olet tehnyt minun siskolleni? Eric tivasi edelleen - Kenneth oli hetken hiljaa ja puhui sitten
-Minä raiskasin sen pikkuhuoran, ei se ollut edes kaunis, mutta antoi jok...
Eric löi häntä. Löi uudelleen ja uudelleen. Kenneth makasi maassa ja sylki verta. Eric oli liian raivoissaan, eikä ajatellut selvästi, vaan potkaisi Kennethiä vielä kerran ja hän oli kuollut.
Eric lähti pois ja saapui rannalle, jossa hän ja Emily olivat aina istuskelleet kesäisin ja puhuneet asioista, joista vain toisistaan välittävät puhuvat. Suruista, iloista, mutta kaikki tuo oli poissa. Emily oli kuollut ja Ericin maailma oli tyhjä. Hän otti puukon taskustaan. Hän mietti hetken ja veti kaulavaltimonsa auki. Hän kuoli pian ja pääsi siskonsa luokse. Siellä he olivat. Kahden. Ilman pahuutta, onnettomuuksia tai sairautta.
Onnellisina. Yhdessä.
THE END
Mikki
