Hahmoluokat

FF5 hahmoluokat (nimet Snes-version pohjalta)

FF5 on 22 eri hahmoluokkaa. Jokaisella hahmoluokalla on omat taitonsa, joita kyseisen hahmoluokan edustaja voi oppia. Kuitenkin hahmo voi käyttää toisen hahmoluokan taitoja kunhan hän on vain oppinut sen. On siis mahdollista opettaa Knightille parannustaikoja. Valitse ensin hahmollesi White Magen hahmoluokka ja kehitä sitä vähän. Vaihda sitten se Knightiin ja valitse "Wht Magic" opittujen taitojen listalta.

FF5 taidot voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään: On taisteluissa käytettäviä taitoja, jotka tunnistaa !-merkistä nimen edellä. Niitä voi käyttää ainoastaan taisteluissa. Loput taidot kuuluvat joko synnynäisiin tai status kykyihin. Synnynnäisiä kykyjä ei tarvitse aktivoida valikosta, vaan ne ovat aina päällä hahmoluokasta riippuen. Esimerkiksi Knightilla on Cover-kyky, joka kuuluu synnynnäisiin. Sitä ei tarvitse aktivoida, jos käytät Knightia. Muussa tapauksessa joudut valitsemaan sen valikosta. Status kyvyt eroavat vain vähäsen synnynnäisistä kyvyistä. Status kykyjen vaikutuksen saa päälle vain aktivoimalle se. Status kyvyt sekoitetaankin helposti synnynäisiin kykyihin.

Kyvyt on lyhennetty taulukoissa seuravasti:
Taistelukomennot (B)
Synnynnäiset kyvyt (I)
Status-kyvyt (S)

KNIGHT
Sijainti: Wind Crystal
Statiikka: Str:33 Agi:10 Vit:30 Mag:9
Yhteensopivat varusteet: Tikarit, isot miekat, kilvet
Taidot:
  • Lv. 1 (10 AP) Cover (I)
    Suojaa automaattisesti kuolemaisillaan olevia hahmoja.
  • Lv. 2 (30 AP) !Guard (B)
    Nollaa kaikki fyysiset iskut, jotka osuvat tähän hahmoon.
  • Lv. 3 (50 AP) Dbl Grip (S)
    Pitää kahdella kädellä yhtä asetta kaksinkertaistaen hyökkäystehon.
  • Lv. 4 (100 AP) Equip shields (S)
    Voit käyttää mitä tahansa kilpeä.
  • Lv. 5 (150 AP) Equip armors (S)
    Voit käyttää mitä tahansa suojaa.
  • Lv. 6 (300 AP) Equip swords (S)
    Voit käyttää mitä tahansa miekkaa.
Kommentit: Erittäin hyödyllinen alussa. Knightista tulee lähes pysäyttämätön, kun se oppii Dbl Gripin. Keskivaiheessa tulee muitakin hahmoluokkia, jotka saattavat syrjäyttää Knightin, joka on kuitenkin pelattava hahmoluokka aina loppuun saakkaa.
MONK
Sijainti: Wind Crystal
Statiikka: Str:36 Agi:10 Vit:36 Mag:0
Yhteensopivat varusteet: Ei aseita eikä kilpiä
Taidot:
  • Lv. 1 (15 AP) !BuildUp (B)
    Kaksinkertaista hyökkäystehon.
  • Lv. 2 (30 AP) Brawl (I)
    Hyökkää tyhjinkäsin yhtä tehokkaasti kuin Monk
  • Lv. 3 (45 AP) !Mantra (B)
    Palauttaa HP:ta ja parantaa Poison ja Darkness
  • Lv. 4 (60 AP) Counter (I)
    Hyökkää takaisin
  • Lv. 5 (100 AP) HP10%Up (S)
    HP katto nousee 10%
  • Lv. 6 (150 AP) HP20%Up (S)
    HP katto nousee 20%
  • Lv. 7 (300 AP) HP30%Up (S)
    HP katto nousee 30%
Kommentit: Vahvin hahmoluokka, jolla on myös eniten HP:ta. Alussa onkin vaikeata valita parempi Knightin ja Monkin väliltä. Vaikka Knightilla onkin hyviä kykyjä, niitä piisaa Monkillakin: Counter ja HP30%Up. Jos aiot käyttää Normalia, kannattaa sinun masteroida Monk.
THIEF
Sijainti: Wind Crystal
Statiikka: Str:11 Agi:25 Vit:12 Mag:17
Yhteensopivat varusteet: Tikarit
Taidot:
  • Lv. 1 (10 AP) Passages (I)
    Näet salakäytävät
  • Lv. 2 (20 AP) !Escape (B)
    Koko ryhmä pakenee taistelusta
  • Lv. 3 (30 AP) Dash (I)
    Kävele nopeammin
  • Lv. 4 (50 AP) !Steal (B)
    Varastaa viholliselta tavaran
  • Lv. 5 (75 AP) Caution (I)
    Ehkäisee takaanpäin hyökkäykset
  • Lv. 6 (150 AP) !Capture (B)
    Hyökkää vihollisen kimppuun varastaen samalla
  • Lv. 7 (300 AP) Agility (S)
    Kasvattaa Agilityn Thiefin tasolle
Kommentit: Varasko turha? Väärin! Vaikka Thief ei lyökään kovaa, se helpottaa elämää monella tavalla. Vaan miltä kuulostaisi salakäytävien näkeminen, juokseminen, varastaminen ja takaapäin tulevien hyökkäysien ehkäiseminen? Hubaa...
DRAGOON
Sijainti: Earth Crystal
Statiikka: Str:28 Agi:14 Vit:25 Mag:11
Yhteensopivat varusteet: Tikarit, keihäät, kilvet
Taidot:
  • Lv. 1 (50 AP) !Jump (B)
    Hyppää ilmaan aiheuttaen vahinkoa. Vahinko on suurempi keihäillä
  • Lv. 2 (150 AP) !DrgnSwd (B)
    Imee viholliselta HP:ta ja MP:tä
  • Lv. 3 (400 AP) Equip spears (S)
    Voit käyttää mitä tahansa keihästä
Kommentit: Dragoon on keskinkertainen taistelija, joka aiheuttaa hyvää vahinkoa loikkimalla. Toisaalta, kun Dragoon on ilmassa, muilla on tukalammat olot. Siksi onkin huonoa jättää muut, yleensä heikommat kaverit alas. Tilanne kärjistyy, jos sinulla on ryhmässäsi kaksi Dragoonia ja kaksi heikkoa maagia. Mutta onhan tämä loppujen lopuksi siisteimpiä hahmoja...
NINJA
Sijainti: Fire Crystal
Statiikka: Str:25 Agi:23 Vit:13 Mag:13
Yhteensopivat varusteet: Tikarit
Taidot:
  • Lv. 1 (10 AP) !Smoke (B)
    Koko ryhmä pakenee taistelusta
  • Lv. 2 (30 AP) !Image (B)
    Nollaa kahdesti tähän hahmoon kohdistuvat fyysiset hyökkäykset
  • Lv. 3 (50 AP) Preemptiv (I)
    Kasvattaa mahdollisuutta aloittaa taistelu
  • Lv. 4 (150 AP) !Throw (B)
    Heittää tavaroita aiheuttaen hyvää vahinkoa
  • Lv. 5 (450 AP) Dbl handed (I)
    Voit käyttää kummassakin kädessä asetta
Kommentit: Ninja on nopsa, mutta pystyy käyttämään vain tikareita. Ainoa syy käyttää ninjaa on sen todella hyödylliset taidot, !Throw ja Dbl handed. Yksi hyvä syy masteroida Ninja on se, että Dbl handed -kyky on synnynnäinen.
SAMURAI
Sijainti: Earth Crystal
Statiikka: Str:29 Agi:11 Vit:29 Mag:11
Yhteensopivat varusteet: Tikarit, katanat, kilvet
Taidot:
  • Lv. 1 (10 AP) !SwdSlap (B)
    Tavallinen hyökkäys, joka saattaa lamauttaa vihollisen
  • Lv. 2 (30 AP) !GilToss (B)
    Heittää rahaa aiheuttaen kaikille vihollisille vahinkoa
  • Lv. 3 (60 AP) Evade (I)
    Kasvattaa mahdollisuutta väistää fyysinen hyökkäys
  • Lv. 4 (180 AP) Equip katanas (S)
    Voit käyttää mitä tahansa katanaa
  • Lv. 5 (540 AP) !Slash (B)
    Tappaa kaikki viholliset
Kommentit: Dragoon ohella myös Samurai on kohtalainen taistelija. Se on hyvä väistämään fyysisiä iskuja, mutta se ei iske kovinkaan kovaa. Jos sinulla on paljon rahaa, voit heitellä sitä aiheuttaen hyvää vahinkoa, mutta onko se riittävä syy käyttämään Samuraita?
BERSERKER
Sijainti: Water Crystal
Statiikka: Str:31 Agi:0 Vit:35 Mag:0
Yhteensopivat varusteet: Tikarit, kirveet, vasarat, kilvet
Taidot:
  • Lv. 1 (100 AP) Berserk (I)
    Taistelee, kunnes kuolee.
  • Lv. 2 (400 AP) Equip axes (S)
    Voit käyttää mitä tahansa kirvestä
Kommentit: Kontrolloimaton iskijä. Kyllä vaan, se on Berserker.
HUNTER
Sijainti: Fire Crystal
Statiikka: Str:26 Agi:21 Vit:11 Mag:18
Yhteensopivat varusteet: Tikarit, jouset
Taidot:
  • Lv. 1 (15 AP) !Animals (B)
    Kutsuu eläimiä auttamaan
  • Lv. 2 (45 AP) !Aim (B)
    Erittäin tarkka isku
  • Lv. 3 (135 AP) Equip bows (S)
    Voit käyttää mitä tahansa jousta
  • Lv. 4 (405 AP) !X-Fight (B)
    Iskee neljästi aiheuttaen joka iskulla 1/2 vahinkoa verrattuna normaaliin iskuun
Kommentit: Hunterilla on muutama hyvä puoli, jotka nostavat sen muiden yli: Se voi olla takarivissä aiheuttaen kuitenkin yhtä paljon vahinkoa. Lisäksi sillä on X-Fight -kyky, joka on hyödyllinen jokaisella hahmoluokalla.
MYSTIC KNIGHT
Sijainti: Water Crystal
Statiikka: Str:24 Agi:23 Vit:24 Mag:24
Yhteensopivat varusteet: Tikarit, Isot miekat, kilvet
Taidot:
  • Lv. 1 (10 AP) Barrier (I)
    Taikoo automaattisesti Shellin, kun on kuolemaisillaan
  • Lv. 2 (20 AP) !MgcSwrd (B)
    Voit käyttää ensimmäisen tason MgcSwrd-taitoja
  • Lv. 3 (30 AP) !MgcSwrd (B)
    Voit käyttää toisen tason MgcSwrd-taitoja
  • Lv. 4 (50 AP) !MgcSwrd (B)
    Voit käyttää kolmannen tason MgcSwrd-taitoja
  • Lv. 5 (70 AP) !MgcSwrd (B)
    Voit käyttää neljännen tason MgcSwrd-taitoja
  • Lv. 6 (100 AP) !MgcSwrd (B)
    Voit käyttää viidennen tason MgcSwrd-taitoja
  • Lv. 7 (400 AP) !MgcSwrd (B)
    Voit käyttää kaikki MgcSwrd-taitoja
Kommentit: Mystic Knight on loistava taistelija koska se on nopea ja se osaa käyttää miekkoja. Lisäksi sillä yksi ylivoimainen kyky, Magic Sword. Antaako Ifrit monoa uudestaan ja uudestaan? Kokeile MgcSwrd. Se on MKnightin uniikki kyky, joka muuttaa miekkasia vaikka jäiseksi kuolemaksi, joka listii Ifritin hetkessä. Eikö riitä? Yhdistä MgcSwrd ja DblGrib, niin eiköhän lähde! Jos vihollisella ei ole heikkoutta, buustaa miekkasi Flarella, joka lisää vahinkoja riippumatta keneen lyöt.
WHITE MAGE
Sijainti: Wind Crystal
Statiikka: Str:3 Agi:10 Vit:10 Mag:48
Yhteensopivat varusteet: Tikarit, sauvat (staff)
Taidot:
  • Lv. 1 (10 AP) !White (B)
    Voit käyttää ensimmäisen tason White-taikoja
  • Lv. 2 (20 AP) !White (B)
    Voit käyttää toisen tason White-taikoja
  • Lv. 3 (30 AP) !White (B)
    Voit käyttää kolmannen tason White-taikoja
  • Lv. 4 (50 AP) !White (B)
    Voit käyttää neljännen tason White-taikoja
  • Lv. 5 (70 AP) !White (B)
    Voit käyttää viidennen tason White-taikoja
  • Lv. 6 (100 AP) !White (B)
    Voit käyttää kaikki White-taikoja
  • Lv. 7 (300 AP) MP10%Up (S)
    MP katto nousee 10%
Kommentit: Ilman White Magea on lähes mahdoton selvitä. Hänen avulla pidät ryhmän HP:t korkealla ja terveyden kunnossa. Huomaa, että White Mage ei lyö kovaa, eikä sillä ole yhtään tuhoa aiheuttavia taikoja paitsi Holy
BLACK MAGE
Sijainti: Wind Crystal
Statiikka: Str:1 Agi:9 Vit:8 Mag:54
Yhteensopivat varusteet: Tikarit, kepit (rod)
Taidot:
  • Lv. 1 (10 AP) !Black (B)
    Voit käyttää ensimmäisen tason Black-taikoja
  • Lv. 2 (20 AP) !Black (B)
    Voit käyttää toisen tason Black-taikoja
  • Lv. 3 (30 AP) !Black (B)
    Voit käyttää kolmannen tason Black-taikoja
  • Lv. 4 (50 AP) !Black (B)
    Voit käyttää neljännen tason Black-taikoja
  • Lv. 5 (70 AP) !Black (B)
    Voit käyttää viidennen tason Black-taikoja
  • Lv. 6 (100 AP) !Black (B)
    Voit käyttää kaikki Black-taikoja
  • Lv. 7 (450 AP) MP30%Up (S)
    Maksimi MP nousee 30%
Kommentit: Black Magen vahvuuksiin kuuluu lukematon määrä tuhotaikoja ja suuri MP määrä, joka tekee siitä tehokkaan niin tusinavihollisia kuin pomojakin vastaan.
TIME MAGE
Sijainti: Water Crystal
Statiikka: Str:5 Agi:11 Vit:7 Mag:47
Yhteensopivat varusteet: Tikarit, kepit (rod), sauvat (staff)
Taidot:
  • Lv. 1 (10 AP) !Dimen (B)
    Voit käyttää ensimmäisen tason Dimen-taikoja
  • Lv. 2 (20 AP) !Dimen (B)
    Voit käyttää toisen tason Dimen-taikoja
  • Lv. 3 (30 AP) !Dimen (B)
    Voit käyttää kolmannen tason Dimen-taikoja
  • Lv. 4 (50 AP) !Dimen (B)
    Voit käyttää neljännen tason Dimen-taikoja
  • Lv. 5 (70 AP) !Dimen (B)
    Voit käyttää viidennen tason Dimen-taikoja
  • Lv. 6 (100 AP) !Dimen (B)
    Voit käyttää kaikki Dimen-taikoja
  • Lv. 7 (250 AP) Equip Rods (S)
    Voit käyttää mitä tahansa keppiä (rod)
Kommentit: Ensimmäinen ajatus Time Magesta saattaa olla turha nopeasti kyhätty hahmoluokka kasvattamaan hahmoluokkien määrä. Mutta jos kokeilet sitä vähän aikaan, saattaa mielipiteesi muuttua. Monilla taioilla se antaa suuren etun tiukoissa taisteluissa. Myöhemmin se oppii erittäin vaarallisen Meteo, joka tekee siitä voittamattoman, varsinkin jos sinulla on Quick
SUMMONER
Sijainti: Water Crystal
Statiikka: Str:0 Agi:8 Vit:9 Mag:56
Yhteensopivat varusteet: Tikarit, kepit (rod)
Taidot:
  • Lv. 1 (15 AP) !Summon (B)
    Voit käyttää ensimmäisen tason Summon-taikoja
  • Lv. 2 (30 AP) !Summon (B)
    Voit käyttää toisen tason Summon-taikoja
  • Lv. 3 (45 AP) !Summon (B)
    Voit käyttää kolmannen tason Summon-taikoja
  • Lv. 4 (60 AP) !Summon (B)
    Voit käyttää neljännen tason Summon-taikoja
  • Lv. 5 (70 AP) !Summon (B)
    Voit käyttää viidennen tason Summon-taikoja
  • Lv. 6 (100 AP) !Summon (B)
    Voit käyttää kaikkia Summon-taikoja
  • Lv. 7 (500 AP) !Conjure (B)
    Kutsuu jonkun Summonin ilman HP:ta
Kommentit: Mitä hän Final Fantasyt olisivat ilman Summoneita? Näitä otuksia kutsuakseen sinulla pitää olla Summoner, jolla on korkein älykkyys ja todella tuhoisat taiat. Summonerilla on helppo siivota vahvatkin viholliset kerralla pois. Summonerin viimeinen kyky on vähän turha, vaikkei se vie MP:tä
BLUE MAGE
Sijainti: Wind Crystal
Statiikka: Str:2 Agi:10 Vit:13 Mag:46
Yhteensopivat varusteet: Tikarit, isot miekat, kepit (rod), kilvet
Taidot:
  • Lv. 1 (10 AP) !Observe (B)
    Kertoo vihollisen HP:t ja heikkoudet
  • Lv. 2 (20 AP) Learning (I)
    Oppii viholliselta taitoja
  • Lv. 3 (70 AP) !Blue (B)
    Voit käyttää kaikkia Blue-taikoja
  • Lv. 4 (250 AP) !Analyze (B)
    Kertoo vihollisen tasot, HP:t, statuksen ja heikkoudet
Kommentit: Blue Mage osaa käyttää miekkoja ja se voi oppia vihollisen taitoja. Miksi se sitten on huono? Vaikka se saattaakin kuulostaa hyvältä, sen taiat ja iskut ovat todella heikkoja. Ainoastaan muutama Blue Mage on oppimisen arvoinen.
RED MAGE
Sijainti: Wind Crystal
Statiikka: Str:18 Agi:14 Vit:4 Mag:31
Yhteensopivat varusteet: Tikarit, isot miekat, kepit (rod), sauvat (staff)
Taidot:
  • Lv. 1 (20 AP) !Red (B)
    Voit käyttää ensimmäisen tason Black- ja White-taikoja
  • Lv. 2 (40 AP) !Red (B)
    Voit käyttää toisen tason Black- ja White-taikoja
  • Lv. 3 (100 AP) !Red (B)
    Voit käyttää kolmannen tason Black- ja White-taikoja
  • Lv. 4 (999 AP) !X-Magic (B)
    Taikoo kahdesti vuoron aikana
Kommentit: Red Mage on teoriassa hyvä, koska se taikoo sekä White että Black taikoja. Tosin neljännen tason taikojen takana piilee pieni yllätys. Miksi siis käyttää Red Magea? Sen viimeisen taidon vuoksi. Sen oppiminen kestää aikansa, mutta se on sen arvoinen.
MEDIATOR
Sijainti: Fire Crystal
Statiikka: Str:23 Agi:10 Vit:18 Mag:10
Yhteensopivat varusteet: Tikarit, ruoskat
Taidot:
  • Lv. 1 (10 AP) !Tame (B)
    Kesyttää hirviön
  • Lv. 2 (50 AP) !Control (B)
    Kontroloi vihollista
  • Lv. 3 (100 AP) Equip whips (S)
    Voit käyttää mitä tahansa ruoskaa
  • Lv. 4 (300 AP) !Catch (B)
    Nappaa heikon vihollisen
Kommentit: Mediator on hassunnäköinen, outo hahmoluokka. Sillä on muutamia mielenkiintoisia kykyjä, jotka kuulostavat hyvältä, mutta ovat melko turhia. Catchilla voi kaapata vihollisen, mutta vain yhden. Uuden saat kun vapautat vanhan. Controllilla voit komentaa vihollista, mutta yleensä se ei toimi pomojen kanssa.
CHEMIST
Sijainti: Earth Crystal
Statiikka: Str:12 Agi:12 Vit:16 Mag:19
Yhteensopivat varusteet: Tikarit, sauvat (staffs)
Taidot:
  • Lv. 1 (15 AP) Medicine (I)
    Tuplaa parantavien tavaroiden tehot
  • Lv. 2 (30 AP) !Combine (B)
    Sekoittaa kaksi tavaraa aiheuttaen hauskan effektin
  • Lv. 3 (45 AP) !Drink (B)
    Juo juomia
  • Lv. 4 (135 AP) !Pray (B)
    Parantaa sairaudet
  • Lv. 5 (405 AP) !Revive (B)
    Herättää koko ryhmän henkiin
Kommentit: Chemist on varteenotettava vaihtoehto White Magelle. Se parantaa, antaa lisää HP:ta ja jopa herättää henkiin. Lisäksi se osaa juoda erilaisia buustaavia juomia. Mielenkiintoisin taito on Combine, jolla saa hillittömiä yhdistelmiä. Loppujen lopuksi se on kuitenkin vain keskinkertainen.
GEOMANCER
Sijainti: Fire Crystal
Statiikka: Str:14 Agi:11 Vit:14 Mag:47
Yhteensopivat varusteet: Tikarit, kellot
Taidot:
  • Lv. 1 (35 AP) !Terrain (B)
    Kutsuu luonnovoimat auttamaan
  • Lv. 2 (50 AP) PitFalls (I)
    Näyttää kaikki kuopat
  • Lv. 3 (100 AP) DmgFloor (I)
    Immuuni kaikilla lattiavahingoille
Kommentit: Sillä on univaatteet ja se käyttää kelloja. Sehän on nukkumatti? Geomancer ei laula unilauluja, vaan käyttää luonnonvoimia vahingoittamaan vihollisia. Esimerkiksi tuliluolassa se kutsuu Firestormin tai jotain sen tapaista. Tosin tuliluolan viholliset yleensä parantuvat tulesta... Muutkin kyvyt on melkoisen turhia
BARD
Sijainti: Fire Crystal
Statiikka: Str:2 Agi:17 Vit:1 Mag:34
Yhteensopivat varusteet: Tikarit, harput
Taidot:
  • Lv. 1 (25 AP) !Conceal (B)
    Piiloudu viholliselta
  • Lv. 2 (50 AP) Equip harps (S)
    Voit käyttää mitä tahansa harppua
  • Lv. 3 (105 AP) !Sing (B)
    Laulaa mysteerisen laulun
Kommentit: Bard laulaa ja piiloutuu. Kuulostaa hyvältä ja sitä se on. Laulut ovat liian heikkoja vaikuttamaan taistelun kulkuun ja piiloutuminen pahentaa muiden tilannetta. Miksi sitten valita Bard?
DANCER
Sijainti: Earth Crystal
Statiikka: Str:15 Agi:14 Vit:0 Mag:18
Yhteensopivat varusteet: Tikarit
Taidot:
  • Lv. 1 (25 AP) !Flirt (B)
    Pysäyttää vihollisen pariksi vuoroksi
  • Lv. 2 (50 AP) !Dance (B)
    Tanssii mysteerisen tanssin
  • Lv. 3 (325 AP) Equip ribbons (S)
    Voit käyttää Ribbonia
Kommentit: Dancer ei lyö kovaan, ei kestä suurta kuritusta eikä osaa mitään hyödyllistä. Dancen valitsemalla tanssit yhden neljästä tanssista, joista yksi on ylitse muiden. Tosin se ei riitä nostamaan Danceria kovinkaan korkealle.
NORMAL
Sijainti: Alkuhahmoluokka
Statiikka: Riippuu masteroiduista hahmoluokista
Yhteensopivat varusteet: Mitä tahansa
Taidot:
  • Lv. 0 (0 AP) (I)
    Statiikkaa riippuu masteroitujen hahmoluokkien korkeimmasta arvosta eli jos olet masteroinut Knightin, Monkin ja Thiefin, saat nopeudeksi Thief nopeuden. Statiikan lisäksi Normal saa käyttöönsä kaikki masteroitujen hahmoluokkien synnynnäiset kyvyt. Normal voi valita kaksi opittua kykyä yhden sijaan.
Kommentit: Tämä on ehdoton valintasi, jos haluat kovan taistelijan. Sitä ennen sinun pitää masteroida muutama hyvä hahmoluokka, muuten Normal jää heikoksi. Statiikka riippuu masteroitujen hahmoluokkien statiikasta.
MIMIC
Sijainti: Uponnut torni: voita Gogo
Statiikka: Riippuu masteroiduista hahmoluokista
Yhteensopivat varusteet: Tikarit, kepit (rod), sauvat (staffs)
Taidot:
  • Lv. 0 (0 AP) (I)
    Statiikkaa riippuu masteroitujen hahmoluokkien korkeimmasta arvosta eli jos olet masteroinut Knightin, Monkin ja Thiefin, saat nopeudeksi Thief nopeuden. Statiikan lisäksi Mimic saa käyttöönsä kaikki masteroitujen hahmoluokkien synnynnäiset kyvyt. Normal voi valita kolme opittua kykyä yhden sijaan.
  • Lv. 1 (999 AP) !Mimic (B)
    Matkii viimeksi toteutetun liikkeen
Kommentit: Mimic on melko samalainen kuin Normal, mutta niillä on pieniä eroja. Mimic on parempi maagi, koska se voi käyttää kolmea eri kykyä. Mimicin statiikka riippuu masteroitujen hahmoluokkien statiikasta. Statiikan lisäksi Mimic saa käyttöönsä kaikki masteroitujen hahmoluokkien synnynnäiset kyvyt.

Lyhyt faq opasta varten

Q: Mitä noi statiikat on?
A: Ne on vertailulukuja, joilla voit verrata eri hahmojen älykkyyttä, kestävyyttää tai vaikka voimaa. Luvut ovat suhteellisia.

Q: Mitä noi sulussa olevat AP jutut on?
A: Luku kertoo paljon sinun tulee kerätä AP:ta, että saisit kyseisen taidon.

Q: Noi nimet on väärin!
A: Tämä on Snes-versio. Uudemmassa PSX-versiossa moni nimi on erilainen.

SDNKorento