Final Fantasy VI

Kehittäjä Squaresoft
Julkaisija Squaresoft
Julkaisupäivä (SNES)
Japani
13.4.1994
USA
10.10.1994
Julkaisupäivä (PS)
Japani
11.3.1999
USA
30.9.1999
Eurooppa
27.2.2002
Alusta SNES
PlayStation
Koko
SNES
1 pelikasetti
PlayStation
1 CD-levy
Final Fantasy VI ei koskaan ilmestynyt Suomessa. Se oli myös viimeinen Final Fantasy, joka ilmestyi Super Nintendolle, ennen kuin Final Fantasyt siirtyivät PlayStation-aikakaudelle. VI oli juoneltaan entistä aikuismaisempi ja käsitteli varsin vakavia asioita. Grafiikka oli nykyajan mittapuulla aivan karmeaa, mutta oli siihen aikaan varsin komeaa. Taistelut olivat kaksiulotteisia ja viholliset tönkönnäköisiä paperinukkeja. Pelattavuus oli aivan omaa luokkaansa kuten aikaisemmissakin Final Fantasyissä. Monet pitävätkin Final Fantasy VI yhä sarjan parhaana osana. Pelissä on kieltämättä jotain sellaista, mitä uudemmista Final Fantasyistä puuttuu. Ehkäpä se on juoni, joka on kyllä pelin parasta antia. Lisäksi mukana on paljon nostalgiaa, mikä vielä nostaa pelin arvoa entisestään. Final Fantasy kuudessa on myös melko paljon pelattavia hahmoja, joita kaikkia seurataan pelin jossain vaiheessa. Peli sijoittuu maailmaan, jossa kaikki taika maapallolta hävitettiin muinaisessa, 1000 vuotta sitten tapahtuneessa Maagin sodassa. Nyt maailmaa johtaa imperiumi johtajanaan vallanhaluinen lordi Gestah ja hänen hallitsijaparinsa Kefka, jolla on hallussaan salattuja voimia. Vielä nykyäänkin kerrotaan tarinoita muinaisista Espereistä, joilla olisi hallussaan loitsujen voima. Itse peli alkaa, kun Terra- niminen nuori nainen saapuu kaupunkiin ja teurastaa kaikki paikalla olijat julmasti. Myöhemmin Terra herää eräässä talossa, mutta ei muista mitään. Hänelle kerrotaan, että hän oli imperiumin psyykkisesti kontrolloima, eikä näin ollen voinut kontrolloida itseään. Terralla on myös ainoana maailmassa taito käyttää magiaa ja hänet suostutellaankin heti mukaan imperiumin vastaiseen järjestöön, joka yrittää palauttaa rauhan maan päälle. Pian saadaankin selville, että mukana onkin paljon enemmän kuin vain valtakunnan kohtalo.