Final Fantasy VI Arvostelu

Final Fantasy VI:ta on yleisesti pidetty seitsemännen fantasian ohella pelisarjan parhaimpana osana. Itselleni VII on aina ollut se rakkain Final Fantasy, ja nyt kun minulle tarjoutui mahdollisuus kokeilla tuota fanien niin suuressa arvossa pitämää kuutosta, paloin halusta tietää, mikä kyseissä pelissä on sellaista, joka nostaa sen muiden yläpuolelle.

Final Fantasy V:n ilmestymisen jälkeen Squarella päätettiin nostaa seuraavaan peliin taas juoni ja hahmot pääosaan taktisen kehityssysteemin sijaan, kuten IV:n aikoihin oli ollut. Saman tien hylättiin kristallit ja keskiaikainen pelimaailma, jotka olivat kulkeneet mukana jo sarjan ensimmäisestä osasta lähtien. Peliympäristö vaihdettiin nykyaikaisempaan, ja teknologia, josta V:ssä oli saatu vasta ensimakua, nousi näyttelemään pelissä tärkeää roolia. Kun Final Fantasy VI julkaistiin vuonna 1994 Japanissa, se nousi heti suureen suosioon ja pelisarja oli lopullisesti lunastanut paikkansa RPG-pelaajien sydämissä. Enkä ihmettele. Rehellisesti voin todeta, että FFVI on paras peli, mitä Super Nintendolla olen koskaan pelannut.

Spritejen sekalainen seurakunta

Final Fantasy VI:n maailmassa magia on kadonnut unohduksiin kauan sitten, ja suurin mahti on huipputeknologiaa omaavalla sotaa lietsovalla Imperiumilla (Empire). Tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun Imperiumin orjuuttama, taikuuteen kykenevä Terra-tyttönen pääsee vapaaksi ja liittyy yhteen vara? tarkoitan, aarteenmetsästäjä Locken ja Figaron valtakunnan nuoren kuninkaan, Edgarin kanssa. Alkaa huima seikkailu, jossa käänteitä ja yllätyksiä riittää, mutta kenellekään ei liene kuitenkaan yllätys, että lopulta maailman kohtalo on jälleen kerran vaakalaudalla.

Eräs asia, joka erottaa VI:n selvästi muista FF:istä, on se, ettei pelissä ole varsinaista päähenkilöä, vaikka aloitteleva pelaaja sellaiseksi voisikin hahmoista ensimmäisenä esiteltävää Terraa luulla. Juonen edetessä peli siirtyy kuvaamaan tapahtumia monen eri hahmon näkökulmasta tehden pelaajalleen näin jokaisen heistä tutuksi, ja hahmoja pelissä on todellakin monta, yhteensä peräti neljätoista kappaletta. Parasta tässä on, että jokainen hahmo (lukuun ottamatta muutamia sivutehtävien kautta ryhmään liittyviä) on suunniteltu huolella luonnettaan sekä menneisyyttään myöten ja heidän kohtalonsa jaksavat todella kiinnostaa pelaajaa.

Pahan roolia Final Fantasy VI:ssä näyttelee Imperiumin keisarin oikea käsi, mielipuolinen kenraali Kefka. Monien mielestä hän on yksi parhaista Final Fantasyjen pahiksista koskaan, ellei jopa paras, syynä tähän varmasti hänen sekopäinen hullunkurisuutensa, sillä hän onnistuu olemaan yhtä aikaa sekä todella hauska että todella ilkeä. Ja tuskin kukaan peliä pelannut voi unohtaa hänen hulvatonta nauruansa, joka onnistui minutkin pudottamaan tuoliltani pariin otteeseen. Ei epäilystäkään, ilman Kefkaa FFVI olisi kuin synttärikakku ilman mansikoita.

Palikkagrafiikkaa ja taustamusiikkia

Monilla nykypäivän pelaajilla saattavat hiukset nousta pystyyn siirryttäessä mahtavilla välivideoilla ja kolmiulotteisella maailmalla höystetyistä sarjan uusimmista osista VI:n karuun Super Nintendo -aikaiseen palikkamaailmaan. Ensimmäiselle Playstationille uudelleen julkaistusta versiosta tosin löytyy pari FMV-pätkää, mutta muuten FFVI:n grafiikka on kaksiulotteista, hyvin yksinkertaista eikä juuri erikoisefekteillä leikittele. Itseäni ei kuitenkaan grafiikka liiemmin peliä pelatessani häirinnyt, tärkeintä oli, että siitä sai hyvin selvää. Sitä paitsi on otettava huomioon, että verrattuna aikaisempiin fantasioihin ja Super Nintendon muihin peleihin, FFVI:n grafiikka on jopa erittäin hyvän näköistä. Hyvinä esimerkkeinä ilmalaivalla lentäminen, joka on visuaalisesti hienosti toteutettu, sekä taisteluiden taustamaisemat, jotka ovat mielestäni poikkeuksellisen komeita.

Jos ei FFVI:n grafiikka aivan joka pojan silmää miellytä, niin kaiken korvaa ? sanoja säästelemättä ? aivan mestarillisen loistava musiikki. Maestro Nobuo Uematsu onnistuu VI:ssä ylittämään itsensä ja loihtimaan pelaajan kuultaville parempia kappaleita kuin yhdessäkään Final Fantasyssa oli tätä osaa aikaisemmin kuultu. Erityistä kiitosta saavat minun kohdallani hahmojen teemamusiikit. Etenkin Terran ja Kefkan tunnuskappaleet jäävät varmasti jokaisen pelaajan mieleen, sillä tuskin mikään musiikki kykenee kuvaamaan pelihahmon luonnetta paremmin kuin nämä kaksi kappaletta tekevät.

Muu pelin äänimaailma on taas sitä vanhan ajan Mario-tyylistä piipitystä eikä sitä juurikaan pane merkille pelaamisen lomassa. Huomion arvoisia ovat oikeastaan vain taisteluissa erilaisten hyökkäysten ja loitsujen ääniefektit, mutta pääosin musiikki on se, joka pelaajalle jotain kuultavaa tarjoaa.

Ja taas taistellaan

FFV:n erittäin monipuolisesta ammattipainotteisesta kehityssysteemistä on VI:ssä siirrytty hieman yksinkertaisempaan. Jokaisella hahmolla on taas IV:n tyyliin oma erityistaitonsa, kuten Terralla Morph, Lockella Steal ja Edgarilla Tools. Taikoja hahmot voivat oppia summon-hirviöiden, joita tässä sarjan osassa nimitetään Espereiksi, kautta. Lisäksi Esperit antavat hahmolleen käyttöön oman erikoishyökkäyksensä ja hahmon tasojen noustessa kasvattavat tämän jotain tiettyä ominaisuutta, kuten osumapisteitä tai vaikkapa nopeutta. Lisäksi hahmojen taitoja parannetaan varustamalla heille tuttuun tapaan parhaat mahdolliset aseet ja suojat. VI:ssä uudistuksena hahmoille voi myös varustaa Relicejä, jotka antavat heille käyttöön erilaisia lisäkykyjä ja -ominaisuuksia.

Taisteluihin ei VI:ssä ole tullut sen suurempia muutoksia aikaisempiin osiin nähden. Niitä puhkeaa sarjalle ominaiseen tyyliin satunnaisesti ja todella tiuhaan tahtiin tehden usein luolastoissa seikkailemisesta todella raivostuttavaa. Minulla ei ole mitään todisteita tästä, mutta tuntuu siltä, että VI:ssä taisteluiden tiheys olisi jopa suurempi kuin missään muussa Final Fantasyssa. Taistelut itsessään ovat melko yksinkertaisia. Ruudun alhaalla sijaitsevasta palkista näkee, milloin kunkin hahmon vuoro on hyökätä, ja kun vuoro tulee, valitaan hahmon toiminto. Suurin osa taisteluista on helppoa kauraa, mutta useiden luolastojen päässä odottavia pomovastuksia varten on pärjätäkseen kehitettäviä hahmojaan jatkuvasti helpompia pikkuvihollisia vastaan. Hahmojen treenaaminen on väsyttävää ja itseään toistavaa, mutta pakollista pelin etenemisen kannalta.

Paljon on puuhasteltavaa

Final Fantasy VI:ssä suurin osa pelistä keskittyy juonen kuljettamisen ja taistelemisen ympärille, mutta aina välillä vastaan tulee piristäviä ongelmanratkontatehtäviä. Juonen mukana vastaan tulevat puzzlet ovat lähes aina sekä reiluja että loogisia ja jotkut niistä jopa nerokkaitakin. Kaikkia ongelmista ei ole kuitenkaan pakko ratkaista, sillä osa niistä liittyy erilaisiin sivutehtäviin, joista palkinnoksi saa kaikkea pikkumukavaa, kuten uuden Esperin tai tehokkaan aseen. Sivutehtäviä VI:ssä sitten todellakin riittää. Ongelmanratkonnan lisäksi tarjolla on ylimääräisiä pomovastuksia tai aivan kokonaan uusia luolastoja ja paikkoja. Jotkut sivutehtävistä ovat kuitenkin niin mahdottomia älytä, ettei ilman netin pyhää opastusta niistä selviäisi kuin puhtaalla tuurilla. Joka tapauksessa ahkerat joka paikan koluajat saavat halutessaan pelistä irti ainakin kymmenisen tuntia lisää hauskaa.

Monipuolisen hahmokatraansa ja loistavan juonensa sekä tunnelmansa ansiosta Final Fantasy VI vetää pidemmän korren kuin viisi aikaisempaa fantasiaa. Osalle sarjan uudemmista osista se kuitenkin häviää, pääasiassa yksinkertaisuutensa vuoksi. Tehtävät ovat vieläkin suurimmaksi osaksi turhan samanlaista luolastoissa harhailua, eikä samanlaisia virkistäviä vaihteluosuuksia kuin esimerkiksi VII:n lumilautaileminen ja X:n temppelit ollut keksitty tehdä. Minkäänlaisista alipeleistä taas ei Super Nintendon aikoihin ollut vielä tietoakaan. Satunnaistaistelut ja pakollinen hahmonkehitys jaksavat sarjan muiden osien tavoin ärsyttää pelin alusta loppuun. Lisäksi voisi vielä mainita, että pelin kaupunkien samankaltaisuus on häiritsevää. Itse kun pidän erityisesti kaupunkien tutkimisesta, varsinkin silloin, jos ne ovat omaperäisesti suunniteltu. VI:ssä lähes jokainen kaupunki tuntuu olevan kuin kopio toisistaan, ja tämän vuoksi joutuu myös monesti tekemään turhia reissuja ympäri maailmaa, kun ei muista, mikä kaupungeista kartalla on mikin. Toki poikkeuksiakin löytyy, mutta mielikuvituksen käyttöä olisi kaivannut hieman enemmän. Vertauksen vuoksi FFVII:stä ei löydy kahta kaupunkia, jotka ulkoasultan edes etäisesti muistuttaisivat toisiaan. Pikkuvirheistään huolimatta Final Fantasy VI on sellainen peli, jonka jokaisen sarjan fanin pitäisi kokea. Monet Final Fantasy X:n jumalaista grafiikkaa messuavat huomaisivat tätä pelatessaan, ettei pelistä tee hyvää ainoastaan se, miltä se ulkoapäin näyttää. Sitä paitsi grafiikka menee ajan myötä vanhaksi, tunnelma taas ei.

• Paljon mielenkiintoisia hahmoja
• Tunnelmaan eivät vuodet ole vaikuttaneet
• Juoni on loistava nykypäivän mittapuullakin
• Nobuo Uematsu
• Kefka

• Satunnaistaistelut
• Hahmojen kehittäminen on puuduttavaa
• Kaupungit toistavat liikaa itseään

Snes