Ylistyskeskeinen FF VII-arvostelu

FF VII oli ensimmäinen pelaamani Final Fantasy, enkä ole tähän kauniiseen syyskuun iltaan mennessä siihen kyllästynyt. Tämä peli laukaisi suuremman luokan Final Fantasy villityksen Euroopassa, tämän pelin jälkeen kaikki Final Fantasyt ovat saaneet hyvän kaupallisuuden tason täällä Suomessakin. Euroopassa julkaisemattomat FF 1 - 6 julkaistiin myöhemmin Playstationille paketeissa. FF VII on paras tapa aloittaa Final Fantasy sarjojen peluu. Ja tämän pelin jälkeen kierteestä saattaa olla vaikeaa irtautua.

Verta, hikeä ja tuskaa

On Shinra ja on hänen alaisensa. On Mako-energia ja sen teollistajat. On Avalanche-terroristijärjestö joka tahtoo estää maailman tuhoutumisen seurauksena Makon totaalisesta haihtumisesta. Peli alkaa todenteolla kun alkudemon jälkeen Wedge, Jessie, Biggs, jästipäinen, kuriton ja pelin suurin lihaskimppu Barrett Wallace sekä pelin päähenkilö, mystisen taustan omistava Cloud Strife astuvat alas junasta laiturille Shinran sotilaiden nenän eteen. He aikovat räjäyttää yhden epäonnellisen ja synkän Midgarin slummikaupungin Makoreaktoreista.

On monta asiaa, jotka tekevät monien mielestä Final Fantasy VII:stä parhaan pelin ikinä, eikä pienimpänä niistä uskomattoman viihdyttävä ja maailmaansa sulkeva koko pelin selkäranka eli juoni. Peli etenee alusta loppuun (mahdollisia eri järjestyksiä toteuttaa erilaisia asioita, lisää paljon ikää peliin) juonen mukaan, ja sitä on todellinen etuoikeus saada seurata. Pelin juoni on pelkistetysti mahtavan hopeahiuksisen hiustyylimestarin, pitkän ja muutaman sentin paksuisen miekanheiluttajan, kaikkien pelkäämän ja epäselvän taustan omistavan Sephirothin takaa-ajosta. Peli kokee erilaisia juonenkäänteitä jotka saattavat vaikuttaa vaikka millä tavalla sinun mielentilaasi. Surullisia ja katkeroita asioita ja vastapainona voitonriemuisia ja miellyttäviä asioita. Jokikisen minuutin jälkeen minun tekee juonen ja musiikin yhteistunnelman ansiosta vähemmän ja vähemmän mieli lopettaa pelaaminen.

Kaikilla pelin henkilöillä on omat persoonansa ja sen tulee huomaamaan pelin kuluessa. Yksi onnistuneimmista hahmoista historiassa (kirjat, elokuvat, animet, sarjat) on FF VII:n Cid Highwind. Kaveri jossa on mielipuolisen hyvän suunnittelun kliimaksin tuloksen huipentuma. Tietenkään hän ei ole ainoa hyvä, on hyviksiä ja pahiksia vailla vertaisiaan. FF VII:n hahmot antavat niin todentuntuisen ja mielenkiintoisen kuvan sen maailmasta, että välillä tuntuu todellisuudelta. Uppoutuu mukaan kuin kirjaan. Kirja graafisesti, saat itse ohjata päähahmoa. Uskomatonta ja totta. Hahmoilla on omat persoonansa, taustansa ja designinsa niinkuin kuuluu olla. Tässä se on vain vietu monta astetta ylemmäs. Saat valita usein hahmoilla vaihtoehdoista mitä sanot, todella mahtava lisä. Pelissä on kaksi "vaihtoehtoista" hahmoa, eli Yuffie ja Vincent. Yuffien voi saada pelin alussa, tai riippuu miten sinä itse haluat / onni on, myöhemmin. Vincent on todella poikkeuksellinen, hänellä on sija kierossa taustajuonessa (Vincent on mahdollinen Sephirothin isä jne.) ja hänellä on oma tarinansa, mutta häntä ei ole pakko edes tavata koko pelin aikana. Voipi olla että ainut havainto Vincentistä on monella ohjeiden selostus. Juoni on VII:n selkäranka, hahmot ovat sitten itse ruumis. Luonteet, oikut, tarinat ja taustat, kaikki on niin mahtavaa. Tunnelma jatkaa nousuaan.

Ja mitäs tässä pelissä sitten tehdään?

Sinulla on itse voima ohjata hahmoja. Voit ohjata ilmalaivaa, sukellusvenettä, hahmoja, Chocoboa tai vaikka vuoristoradan tykkiä vaikka miten päin venkslaten täydessä sovussa pelin kanssa ja kaikki vain toimii. Tärkeänä osana Final Fantasyissa ovat sitten ne taistelut. Sinä aloitat seitsenlevelisellä heikohkolla Cloudilla, ja jokaisesta taistelusta saat lisää EXPerienceä, ja jokaisella levelillä seuraavaan tasoon vaadittava määrä EXPiä kasvaa. Mitä voimakkaampi vastus, sitä enemmän experienceä ropisee. Saat jokaisesta taistelusta myös rahaa, jolla voit ostaa materioita (Käsittämättömän nerokas systeemi, taiat ja muut eri ominaisuudet), aseita, tavaroita ja muuta tilpehööriä mitä tarvitsee. Pelin edetessä saa tietenkin lisää hahmoja joiden kanssa taistella, tässä pelissä tosin maksimissaan kolme per taistelu (Edeltäjässä oli 4, ja sitäkin edeltävissä). Taistelu toimii strategisella systeemillä, eli vuoropohjaisesti kaikki tekevät liikeensä. Jos sinulla on paljon AP:ta (Materioiden experiencea kutsutaan AP nimellä) materiassasi, se kokee uuden "level upin" ja saa uuden voimakkaamman efektin, kunnes lopulta on MASTER tasolla ja syntyy uusi samanlainen materia, 0:lla AP:lla. Tässä pätee "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty", isommalla kertoimella vain, parhainkaan pelaaja ei voita kaikkia vastustajia ilman materioiden asettelun miettimistä. Jokaisesta taiasta, iskusta tai vahinkoa aiheuttavasta tavarasta vastustaja kokee damagea, vahinkoa 0-9999 pisteen arvosta. Sinun maksimi HP:si ovat 9999 (alussa ~300), vastustajilla useasti ylitse pelin loppupuolella. Taioista ja hirviöiden kutsumisista lähtee MP:itä eli Magic Pointseja, joita sinulla taas on maksimissaan 999. Kaiken kaikkiaan, materiasysteemi on helkkarin käytännöllinen ja strateginen. Ja toimii ja addiktoi. Tämä systeemi on saanut kunnioitusta kaikkialta ja myös minulta. Paras systeemi kun vertaan muihin pelaamiini Square-Enixin taivaanlahjoihin.

Taisteluiden lisäksi pelissä siis ohjataan kaikenlaista, pääösin hahmoasi ja loppupuolella ilmalaivaa (Highwind), joksi sitä kutsun. Useimmiten ohjaat Cloudia, pelin päähahmoa ei voi vaihtaa pois kolmen ihmisen joukostasi. Joissain kohdissa se on tosin pakollista Cloudin ollessa muissa maailmoissa. Ohjaat hahmoa pelin monissa eri kaupungeissa, kylissä, tai vaikkapa esimerkiksi loistavassa lisässä, Gold Saucer huvipuistossa. Peli periaatteessa alkaa kunnolla vasta, kun pääsee ulos Midgarista, silloin pääsee kävelemään "maailmankartalle", kirjaimellisesti siis koko Final Fantasy VII:n maailmalle. Maailmankartta ei ole pelillisesti kovin monimutkainen (FF IX se sen sijaan on mielestäni graafisesti ja käytännöllisesti paranneltu), siellä vain juoksentelet ympäriinsä etsien uusia paikkoja. Välillä encounteroit taistelun, eli kun juokset tietyissä paikoissa satunnaisen määrän, joudut taisteluun vastustajaa/vastustajia vastaan jotka riippuvat paikasta. Hyvä systeemi.

Sivusysteemejä ja leikkejä, paikkoja ja tehtäviä on sitten oikein urakalla ja tuntikaupalla, suurimpana tietenkin Chocobon kasvatus. Chocobot ovat symppiksen näköisiä eläimiä, jotka tykkäävät juosta lujaa. Chocoboilla on eri ominaisuuksia; kun kasvatat Chocoboja, tavoitteena on saada aina uusi ominaisuus syntyneelle Chocobolle. Sininen Chocobo ylittää joet ja ohuet vedet, Vihreä Chocobo kävelee vuorten yli, Musta Chocobo tekee kummatkin ja Kultainen Chocobo taitaa kaiken edellä mainitun plus tumman veden päällä kävelyn. Huvin vuoksi näitä ei kasvateta, kasvattamalla Kultaisen Chocobon, voitat helposti omaisuuksia Gold Saucerin huvipuiston Chocoboraveista, jokaisella uuden värisellä Chocobolla pääset anastamaan uudenlaisen Materian jota ei saa muualta (Viimeinen on suhteellisen hyvä olla mukana vaihtoehtoisissa Ruby- ja Emerald Weapon taisteluissa). Chocoboita kannattaa alkaa kasvattamaan vasta kun on kunnolla rahaa, se nimittäin syö sitä.

Omgxor, mitkä graffat!

Aikaisemmissa Final Fantasyissa ovat olleet konsoleina NES ja SNES, joten kolmiuloitteisuus voitiin unohtaa. Playstationin 700 megan CD:lle sen sijaan mahtui vaikka mitä, joten FF VII:stä tuli kolmiulotteinen. Grafiikat olivat näyttäviä kun peli ilmestyi, ja minun makuuni ne ovat vieläkin. Hahmot ovat joidenkin mielestä tönkön näköisiä, mutta olen jo jollain oudolla tasolla kiintynyt heidän omalaatuiseen ulkomuotoonsa. Grafiikat ovat häikäisevän hyviä joissakin demoissa. Erilaiset taustat ovat hienoja, kaupunkien näkymät ja FF VII:n oma sivujuonellinen piristävä paikka, Gold Saucer huvipuisto, on hienon näköinen. Taisteluissa grafiikat toimivat vielä paremmin kuin muilla osin pelissä, sadat erilaiset animaatiot eri hirviöiden ja omien taistelijoidesi kanssakäymisistä ja taioista ovat erittäin taisteluiden ideaa palvelevia. Kuten edeltäjässään ja seuraajissaan, maailmankartta on erittäinkin pelkistetty. Siihen tottuu kuitenkin lähes heti, vaikka onkin mielekkäämpää kerätä EXPaa yksityiskohtaisemmalla grafiikalla varustetussa ympäristössä. Summonit eli pelin kutsuttavat hirviöt ovat hienosti animoituja ja niissä on todella käytetty värejä laidasta laitaan, kolmiuloitteisuuden tehostamiseksi varjoilla. Erilaisten sivupelien grafiikat ovat hyviä, esimerkiksi lumilautailun grafiikat palvelevat hyvin tarkoitusta. Minulla ei ole oikeastaan mitään moitteita grafiikasta. Se oli ensimmäinen peli ikinä jossa oli tuollaisen tason grafiikat. Ja tänäkin päivänä, uudemmat Final Fantasyt edustavat kärkikastia grafiikoiltaan.

Musiikkia?

Final Fantasy VII:ssä on kaikki kohdallaan, mutta erityisesti jos mitkä niin musiikit. Legendaarisen pelimusiikin kuninkaan, Nobuo Uematsun sävelmät ovat selvästikin todella iso osa sitä jotain joka tekee FF VII:stä niin tunnelmallisen ettei tahdo irti. Final Fantasy VII:n musiikit ovat inspiroineet monia ihmisiä levittämään omia kopioitaan erilaisista soitinversioista, ja muutenkin Squarelta laukaisseet hirveän läjän OSTeja. Itse pelissäkin on todella suuri määrä eri musiikkeja eri tilanteisiin, suurimmaksi osaksi klassista. Suurin osa sävelmistä on todellisia mestariteoksia! Jäävät helposti soimaan päähän ja omistavat ison tilan minunkin playlistillani. Erityisesti kunniamaininnan ansaitsevat mielestäni Cinco de Chocobo, FF VII Main Theme ja Aerith's Theme. Surullista, hilpeää, hauskaa, iloista, raskasta, nämä kappaleet sopivat loistavasti omille paikoillensa ja luovat tunnelmaa. Kun kerta juoni on selkäranka, hahmot ruumis niin musiikki saa sen liikkeelle.

Yleinen lähtökohta on, että vain huono arvostelija ei keksi kritiikkiä. Niin kauan olen tätä peliä pelannut että tietäisin jo jos en pitäisi tässä pelissä jostain olennaisesta. Näin ollen en edes halua keksiä lisää huonoja nimikkeitä, turhaa se olisi. Mikään ei ole vielä täydellistä, eli on pakko jättää hienovaraa tulevaisuudelle. Tällä FFfinin perusasteikkoskaalalla tipahtaa arvosanana luku, joka ei todellakaan edusta sitä että VII olisi virheellinen vaan sitä että se ei ole täydellinen.

9.7

Haburashi