Final Fantasy VII Arvostelu
Final Fantasyt ovat päässeet seitsemänteen osaansa ja samalla siirtyneet PlaySationille. Nyt ensimmäistä kertaa mukana on myös kolmas ulottuvuus ja peli on nyt myös todellisessa viennissä myös Eurooppaan. Aiemmat osat ovat olleet enemmän tai vähemmän eurooppalaisten ulottumattomissa, mutta seitsemäs osa tuli Suomeenkin asti kunnon mainosten saattelemana.
Grafiikka
FFVII oli ensimmäinen Final Fantasy PlayStationille, eikä grafiikasta otettu irti läheskään kaikkea mahdollista. Hahmot eivät olleet mitään erityisen komeita, mutta ilmestyessään ne olivat kyllä todella kauniita. Kun vertailupohjana tälle osalle oli Super Nintendolle ilmestynyt kuudes osa, ei grafiikkaa voi muuta kuin ihailla.
Taustat ovat kaksiulotteisia kuvia, joista on tehty kolmiulotteisen
tuntuisia polygonihahmojen hyvällä avustuksella.
Kun pelissä menee sisään taloon, kuvakulma muuttuu ja taloissa tapahtuvat episodit on kuvattu "katon läpi" eli
yläperspektiivistä. Se selkeyttää pelaamista, vaikkakaan ei aina näytä niin kamalan hyvältä.
Taistelut ovat kauniita. Ne on usein kuvattu juuri sopivasta kulmasta. Hahmot ja hirviöt ovat hienon näköisiä ja
pomovastuksien ulkonäköä on oikein mietitty, osa on oikeinkin vakuuttaavan näköisiä.
Maailmankartta on kaunis ja selkeä. Highwindillä lentäminen on sujuvaa eikä ruudunpäivitys veny ja pauku sen enempää vaikka
tekisi rajuja kaarroksia ja nopeita korkeudenmuutoksia. Maailmankartasta ja lentoaluksesta on karsittu kaikki "turha" pois,
jolloin koko homma toimii paremmin. Myös merenpohja on nätisti tehty ja näyttää sukellusveneestä katsellessa ihan
mukiinmenevältä eikä siltä grafiikalta siinä voisi oikein enempää vaatiakaan.
Grafiikalta ei oikeastaan voi vaatia tämän enempää. Kuitenkin tämä oli ensimmäinen PlayStationille ilmestynyt
Final Fantasy, joten eipä Squarelta voi näin aikaisessa vaiheessa vaatia parempaa tulosta. Myöhempiin osiin on mahdollista
parantaa grafiikkaa, kun on tiedossa mitä se grafiikan tekeminen on ja mihin PlayStation lopulta pystyy, samalla laitteet myös
paranevat ja yhä rautaisempia ammattilaisia siirtyy tekemään seuraavaa osaa.
Pelin sisään upotetut videopätkät ovat paikoitellen todella kauniita, varsinkin alku- ja loppudemo ovat katsomisen ja myös
odottamisen arvoisia. Loppudemo palkitsee kyllä itselläänkin pelin läpäisemisestä aika hyvin.
Juoni
Tarina kulminoituu kolmen henkilön yhteiseen historiaan. Cloud ja Sephiroth ovat ne selvästi tärkeämmät, mutta
myös Tifa on tiukasti mukana juonenkäänteissä koko pelin ajan.
Juttu alkaa terroristimaisesti toteutettavasta maailman pelastamisesta ja päättyy lopulta Final Fantasyille tyypilliseen hyvän
ja pahan viimeiseen taisteluun, jossa ratkaistaan maailman kohtalo. Seikkailu läpi maailman, uudet ja vanhat ihmissuhteet siinä
sivussa on toteutettu hyvin ja juoni todella näyttelee pääosaa.
Cloudin pään sisältä pohjoiseen kraateriin on sellainen matka, joka ei unohdu ihan helposti.
Kuudennesta osasta tekijöille on varmaan jäänyt mieleen se seikka, että juonen on oltava kohdallaan. Kuudennen osan upean juonen tärkeimmät elementit on osattu erottaa vähemmän tärkeistä asoista ja vielä ennen kaikkea ne elementit on osattu siirtää seitsemänteen osaan ja tulos on uskomattoman hieno. Juoni vangitsee ja pakottaa pelaamaan pelin loppuun.
Hahmot jotka eivät ole aivan päähahmon tasolla on myös osattu sijoittaa peliin hyvin. Kaikilla on oma tarinansa ja omat syynsä liittyä mukaan. Kaikkien syyt eivät ole niin ritarillisia kuin Cloudilla ja Tifalla, mutta ryhmästä muodostuu tiivis kokonaisuus, joka tuntuu todella aidolta ja elävältä.
Pelattavuus
Pelattavuus on noin yleisesti ja sen enempää perustelematta aivan loistava. Peli istuu käyttäjälle kuin nyrkki silmään, eikä ongelmia ilmene koko pelin aikana oikeastaan missään.
Taistelusysteemi on samalla pohjalla kuin aikaisemmissakin osissa, eli taistelut puhkeavat tyhjästä ja taistelussa edetään vuorotahtiin. Valintapalkki vie karkeasti arvioiden kolmasosan ruudusta, mutta siihen tottuu. Kaikki valikot ovat äärettömän yksinkertaisia ja hyvä niin. Äkkikuolema-vihollisia ei onneksi ole paljon, joten turhauttavat Game Over -noidankehät on helppo välttää. Ylipitkät luolastot on myös hylätty (kyllä niistä jo aikaisempia osia pelatessa saikin tarpeekseen) eikä eksymisen vaaraa ole: seuraava kohde väännetään rautalangasta vaikka kymmenen kertaa jos ei muu auta.
Taisteluissa apuna käytetään Materiaa. Materioita voi ostaa kaupoista ympäri maailmaa ja MP-pisteiden määrä rajoittaa Materian käyttöä. Materiat ovat tarpeeksi yksinkertaisia ja niillä on myös jonkinasteinen merkitys, eivätkä ne jää aivan taka-alalle. Tietysti vahvat hahmot korvaavat tietyissa rahoissa hyvät taikurit, mutta taikoja on kyllä pakko käyttää. Apuna hahmoilla on taikojen lisäksi myös vahvoja Summoneita, joita pelistä löytyy yhteensä 16 kappaletta. Myös Summonin kutsuminen kuluttaa MP-pisteitä.
Keräämällä EXP-pisteitä hahmot kehittyvät. Ensimmäiset 40-50 tasoa nousevat aika helposti, mutta loppuun asti
viritettyä hahmoa on tässä pelissä melkoisen hankala luoda. Maailmalta löytyy myös esineitä, joilla hahmon yksittäistä kykyä
voi nostaa yhdellä pisteellä. Näitä esineitä saa kuitenkin melkoisen rajallisesti, joten niiden merkitys jää aika pieneksi.
Materioiden teho sitä vastoin nousee AP-pisteillä. Kun Materia nousee uudelle tasolle se antaa käyttäjälleen uuden, saman
tyylisen Materian kuin edellinen. Viimeisen tasonnousun jälkeen materia on master-tasolla, jolloin sen teho on korkeimmillaan.
Materia on kaikin puolin hyvä systeemi ja sopii roolipeliin oikeinkin nasevasti.
Äänet
Tunnelman luominen musiikin ja äänien avulla helpottui huomattavasti kun alustaa vaihdettiin näinkin paljon tehokkaampaan. Nobuo Uematsu tekee loistavaa työtä musiikin saralla, eikä pelisarjan seitsemäs osa ole mikään pettymys. Soundtrack on neljän cd:n mittainen ja sisältää kappaleita, joita ilman peliä ei voisi kuvitellakaan.
Leppoisan huvittavasta chocobo-teemasta jykevään lopputaistelumusiikkiin ja kaikkea siltä väliltä. Skaalaa Uematsulta ainakin löytyy eikä erilaisten tunteiden ja tilaisuuksien mukaan tehtävä musiikki ole ongelma. Kaikkiea sitä mitä tarvitaan syntyy ja kun se kaikki on vielä aivan ammattimaista ja mukaansatempaavaa, ei tämäkään Final Fantasy voi kaatua musiikkiin tai muuhun äänimaailmaan.
Alipelit
Alipelit voi FFVII:ssä jakaa kahteen eri alueeseen: pitkäjänteisyyttä ja rahaa vaativaan chocobonkasvatukseen ja yksinkertaisiin Gold Saucer -viihdykkeisiin. Molemmista saa kyllä ihan tarpeellista tavaraa ja Gold Saucerissa puuhastelua on pitemmäksikin ajaksi.
Chocobojen kasvatus on kuten jo sanottu pitkäjänteistä puuhaa. Rahaakin kyseinen homma nielee ihan mukavia määriä. Chocobot ovat sangen veikeitä otuksia ja niitä risteyttämällä on mahdollisuus saada jotain parempaa aikaan. Jokainen saa itse selvittää mitä, mutta sen voin sanoa, että chocobojen kasvatus imaisee mukaansa ja kun sen aloittaa sitä on vaikea lopettaa.
Gold Saucer on valtava huvipuisto/kasino. Siellä on erilaisia pelejä vaikka millä mitalla, joista kaikista saa palkintoja, joista osa on todella hyödyllisiä. Näitä pelejä keksiessään Squaren pojat ovat kyllä laittaneet niitä harmaita soluja liikeelle, sillä niin montaa erilaista vempainta on tarjolla. Jokaiselle löytyy jotain ja joillekin vähän enemmänkin, eikä varmasti tule tylsää. Gold Saucer on oikeastaan täysin oma maailmansa, jonka hienouksia en tässä ala puida, mahtava lisä se peliin kuitenkin on.
Puutteet ja kommentit
Vaikka peli onkin monipuolinen ja sisältää paljon pelattavaa, muutaman asian olisi voinut tehdä toisin. Jälkiviisauden hyöty on tietysti pieni, mutta pakko muutamaa asiaa on käydä läpi.
- Hirviöt eivät kehity samaan tahtiin kuin hahmot. Tämä johtaa siihen tilanteeseen että pienellä vaivalla alussa voi koko loppupelin vetää läpi ilman suuria ongelmia. Varsinkin pomotaisteluissa tämä näkyy ikävästi kun pomon kurmottaa ihan siinä missä tavallisenkin vastuksen.
- Summonit eivät kuitenkaan ole niin suuressa osassa kuin mahdollista. Summonien hakemisesta olisi voinut tehdä paljon haastavampaa ja niiden osuutta taisteluissa olisi voinut kasvattaa. Esimerkiksi Summonin käyttäjälleen tuoma kyky olisi tehnyt koko hommasta paljon taktisempaa.
- Vaikka en toivokaan mitään äkkikuolema-vihollisia tai mahdottomuuksia, olisi pomotaisteluista voinut tehdä vähän haastavampia. Paras Summon kun lopettaa ilkeämmänkin monsterin päivät lyhyeen. Tosin vapaaehtoiset viholliset tarjoavat vaikeutta, mutta olisi muutamasta pomosta voinut tehdä vähän hankalammankin.
- Vaihtoehtoinen loppuratkaisu olisi ollut poikaa. Kaksi tai kolme erilaista loppua olisivat lisänneet pelin ikää aivan älyttömiä määriä. Nyt vähän lineaariseksi jäävä juoni ei tarjoa niin suurta eläytymisen mahdollisuutta kuin vaihtoehtoinen loppu olisi tarjonnut.
Yhteenveto ja viiltävä lopetus
Vaihtoehtoinen loppu ja vaikeustason nostaminen olisivat tehneet tästä klassikosta pelimaailman ehdottoman ykkösen todennäköisesti melko lopullisesti. Vaikka absoluuttista täydellisyyttä on mahdotonta saavuttaa, olisi täysi kymppi irronnut vaihtoehtoisen lopun ansiosta. Edes joku pidentävä tekijä ja olisin ollut paljon tyytyväisempi.
Peli on silti niin loistava, etten minä kovin lujasti usko, että yksikään peli voisi olla parempi. Makuasioita nämä tietysti ovat, mutta varmasti aika moni on kanssani samoilla linjoilla. Minä en kuitenkaan uskalla antaa täyttä kymppiä, sillä sarjan viimeiset osat ovat edelleen näkemättä enkä voi tietää vieläkö joku niistä on parempi.
9.8
Mickey