FFX-2 Tarina
Kaksi vuotta Sinin kukistumisesta Yuna on elänyt Besaid Islandilla rauhallista elämäänsä, kunnes eräänä päivänä saarelle ilmaantui Rikku mukanaan sphere, jonka Kimahri löysi Mount Gagazetilta, Spheressä näkyi henkilö joka näytti samalta kuin kaksi vuotta sitten kadonnut nuorukainen. Yuna halusi saada lisää tietoa siitä, voisiko tämä kyseinen nuorukainen olla yhä elossa. Niinpä hän liittyi mukaan Spherejen metsästäjäryhmään nimeltä Gullwings. Häntä auttavat hänen matkallaan Rikku ja Yunan uusi ystävä Paine joka myös liittyi Gullwingsseihin. Yuna lähti etsimään uusia Spherejä ympäri Spiraa ja niin suuri ja vaikea matka alkoi.
Tarinassa tavataan paljon FFX:stä tuttuja kasvoja. Pelissä tulee tekemisiä mm. Wakkan, Lulun ja Kimahrin kanssa. Kaikilla on omat huolensa. Wakka ja Lulu saavat vauvan ja Kimahrista on tullut Ronsojen johtaja, tosin Kimahrilla sujuu todella huonosti hänen johtamisensa, koska Ronso nuorukainen Garig yrittää taivutella muut nuoret Ronsot taistelemaan Guadoja vastaan kostoksi siitä, että Seymour tappoi suurimman osan Ronsoista kaksi vuotta sitten.
Kun Maestereiden valta päättyi syntyi Spiraan kaksi järjestöä Youth League ja New Yevon. Kyseisillä ryhmillä on paljon erimielisyyksiä jotka saattavat johtaa jopa sotaan. Youth Leaguen johtaja on entinen crusader Nooj joka on menettänyt jalkansa taistellessaa Siniä vastaan. Youth Leaguen päämaja sijaitsee Mushroom Rock Roadilla. New Yevonin johtaja on salaperäinen Baralai jonka isä perusti New Yevonin alunperin. New Yevonin päämaja sijaitsee Spiran suurimmassa kaupungissa Bevellessä. Noojilla ja Baralailla on yhteinen salaperäinen menneisyys.
Vaikka Besaidilla muuten menee hyvin sekä Wakka ja Lulu saavat lapsen, Besaid Aurochseillä on ongelma. Aurochsit ovat liittyneet Youth Leagueen ja heille on lähetetty uusi valmentaja nimeltään Beclem. Hän on erittäin tiukka ja hänellä syntyy helposti kinaa Wakkan kanssa.
Kuten jo mainittu Spirassa on kaksi johtavaa ryhmää Youth League ja New Yevon, mutta niiden lisäksi on vielä Al Bhedien ryhmä Al Bhed Machine Factory. He pitävät tehdastaan Djosen temppelissä, jossa he rakentavat erilaisia laitteita. Heidän johtajansa on nimeltää Gippal joka tuntee menneisyydestään Noojin ja Baralain.
Spirassa myös alkaa tapahtumaan kummia kun Aeonit jotka menehtyivät kaksi vuotta sitten palaavat Spiraan ja hyökkäävät temppeleihin, joista alkaa suorastaan virtaamaan hirviöitä.
Yuna joutuu matkansa varrella tekemisiin Spiran johdon kanssa. Hän joutuu taistelemaan mitä vaikeimpia vastustajia vastaan. Hän saa tietoonsa synkkiä salaisuuksia joita kenenkään ei koskaan pitänyt kuulla. Tietäen, että kaikki hänen näkemänsä vaiva saattaa olla turhaa eikä hän välttämättä koskaan löydä etsimäänsä, hän kuitenkin jatkaa matkaansa...
Darkside
