FF X No sphere grid, no aeons, no customise challenge ABC

JOHDANTO
(eli mikä ihmeen NSGNANC ja tämän oppaan tarkoitus)

Kuten haasteen nimi sanoo, tarkoituksena on pelata FFX koskematta kertaakaan Sphere Gridiin, kutsumatta yhtäkään Aeonia ja kustomoimatta ensimmäistäkään asetta. Miksi sitten? Koska se on mielenkiintoista, haastavaa ja kehittää ymmärrystä pelin mekaniikkaa kohtaan, kun ominaisuuksia pitää välillä käyttää varsin luovasti hahmojen stattien ollessa hävyttömän alhaisia eli aloitustasolla. Yllättäen monet suhteellisen turhalta tuntuvat jutut tulevatkin tärkeiksi ja vielä useammat normaalipelissä mahtavat ominaisuudet ovat turhia tai niitä ei vain saa johtuen haasteen rajoituksista.

Tämä opas ei ole mikään kattava läpipeluuopas, koska sellaisen antaminen veisi ihmisiltä innovaation ilon pois. Sen sijaan annan sopivan kokoelman asioita jotka on hyvä pitää mielessä ettei menetä järkeään ihan lopullisesti. Haaste ei ole lähelläkään mahdotonta, joskin muutamassa kohtaa saattaa olla lukuisten uudelleenyritysten ja kirosanaryöppyjen paikka. Haasteen voisi jakaa kolmeen vaiheeseen joista jokaisessa on omat perustaktiikkansa ja jako tehdään seuraavasti: ennen Rikkun saamista ryhmään, Rikkun liittymisestä Bevelleen ja loppupeli. TÄMÄ OPAS SISÄLTÄÄ SPOILEREITA ILMAN MITÄÄN VAROITUSTA TÄMÄN JÄLKEEN. Haasteen pelaamisessa ei ole mitään järkeä ennen kuin on pelannut pelin vähintään kerran läpi ja tuntee hahmojen sekä varusteiden ominaisuudet, joten spoilereiden ei pitäisi haitata.

AL BHED PRIMERS

Tämä kohta on hyvä ottaa esille heti alkuun, sillä se on tärkeä ja ilman tätä läpipääsy on todennäköisesti mahdoton sillä et pysty voittamaan Evraeta mitenkään. Siispä ennen kuin aloitat, tarvitset tallennuksen jossa on kerätty kaikki Al Bhed Primerit Bevellen jälkeen tai mieluiten (asioiden helpottamiseksi) kaikki. Rin antaa sinulle juuri ennen Bevelleä 99 Underdog's Secretiä joita tarvitaan Trio of 9999 mixin tekemiseen sekä pariin muuhunkin kikkaan. Ilman kyseistä mixiä Evrae on siis mahdoton kuten myös monet muut pomohirviöt Bevellestä eteenpäin.

VARUSTEET

Vähemmän oleellinen kohta kuin olettaisit, mutta muutama perustieto on hyvä hanskata tästäkin. Aseista kannattaa käyttää lähinnä sellaisia jotka laittavat vihollisille statuksia, pääasiassa Darkness ja Sleep, mutta myös Slow, Stop, Death jne ovat varsin käteviä joskin näitä saa vasta loppupäässä. Muista, että kaikki varusteet on ostettava tai saatava hirviöiltä, customisea ei siis tule käyttää. Varusteilla ei yleisesti ole hirvittävästi merkitystä kahta poikkeusta lukuunottamatta: Tidusin Stunning Steel (Slowtouch) ja Sonic Steel (First Strike). Ensimmäinen ei ole aivan pakollinen, mutta helpottaa erään pomohirviön tappoa huomattavasti. Ostetaan Lucasta. Sonic Steel sen sijaan on PAKOLLINEN, koska se on ainoa pelin kahdesta valmiista aseesta jossa on First Strike. Ostetaan Macalanian metsästä O'Akalta. Se toinen, jos kiinnostaa, on Auronin Masamune ja arvatkaas mitä; kyllä, se on pakko hankkia täysivoimaiseksi! Ilman sitä lopputaistelu on kaiketi mahdoton. Joudut myös hankkimaan Rikkun Godhandin tai jonkin muun aseen josta Rikku saa Triple Overdriven (Godhand on helpoin.)

Suojavarustepuolella oleellisimpia ovat sellaiset jotka suojaavat elementeiltä täysin tai absorboivat niitä. Status-suojat ja monet muut ovat harvinaisen turhia, koska yleensä hahmot kuolevat nopeammin kuin saavat statuksia. Poikkeuksia tietysti on, mutta jätän ne teidän mietittäväksi. Viimeisenä suojavarusteissa tulee SOS-haste kamat joita joudut hankkimaan Tidusille, Auronille, Rikkulle, Wakkalle ja Yunalle lopputaistelua varten. Näitä saat Monster Arenalta kunhan olet napannut sinne Ogren tai Bashuran, kumpikin tiputtelee näitä. Muualtakin saa pari, selvittäkää itse.

OVERDRIVE

Tässä se tulee, vastaus lähes kaikkiin ongelmiin. Melkein jokainen pelin pakollisista taisteluista ratkeaa oikeiden Overdrivejen käytöllä. Rivivihollisia vastaan tärkeimpänä kaksikkona voidaan pitää Auronin Shooting Staria ja Kimahrin Stone Breathia. Stone Breath on yleensä parempi, sillä se tappaa kaikki viholliset, mutta mikäli vihollista ei voi kivettää niin tämä ei tehoa, jolloin tarvitaan Shooting Star, joka tappaa minkä tahansa perusvihollisen automaattisesti. Pomohirviöitä vastaan käytetään pääasiassa Rikkun mixejä sekä Trio of 9999:n kanssa Wakkan Attack Reelsiä, Tidusin Blitz Acea ja paremman puutteessa jopa Lulun Overdriveä. Attack Reelsistä olisi syytä opetella ottamaan joka kerta 12 osumaa tai muuten ollaan pulassa. Attack Reels myös arpoo kohteet kaikkien vihollisten kesken, joten yhteen viholliseen keskittyvä Blitz Ace on joskus parempi. Mixeistä ehdoton ykkönen on Trio of 9999 (alempana lista muutamista käytännöllisistä tavoista sekoittaa se), mutta myös muilla on käyttönsä. Erityisesti 9 kertaa osuvat elementtihyökkäykset (Burning Soul, Lightning Bolt, Tidal Wave, Winter Storm) sekä Black Hole (erittäin kätevä hirviöiden kaappaamisessa) ja Supernova (Underdog's Secret + Underdog's Secret, helppo, halpa ja kätevä). Alla lista Trio of 9999 yhdistelmistä joita todennäköisesti tulet näkemään.

Underdog's Secret + Lvl 3 key sphere
Underdog's Secret + Lvl 4 key sphere
Underdog's Secret + Shihing Gem
Underdog's Secret + Blessed Gem
Wings to Discovery + Wings to Discovery
Shining Gem + Master Sphere
Shining Gem + Warp Sphere
Blessed Gem + Master Sphere
Blessed Gem + Warp Sphere
Supreme Gem + Master Sphere

9 iskun elementtihyökkäyksiä saa mm. sotkemalla erilaisia stattispherejä (Strength Sphere, HP Sphere jne) ykköstason elementti-itemeihin (Bomb Fragment jne). Paras tapa tehdä Black Hole on Shadow Gem + Underdog's Secret sillä molempia riittää. Jätän loput mixit jokaiselle itse mietittäväksi, kannattaa kuitenkin aseistautua kunnon mix-listalla ennen kuin aloittaa pelin.

Overdrive-mittarit tulee tietysti pitää täysillä ennen jokaista tärkeämpää taistelua. Toimivin Overdrive Mode on Stoic, hyvänä kakkosena Ally ja muita ei sitten oikeastaan tarvitakaan.

STEAL JA USE

Mixien lisäksi Rikku saa lisää painoarvoa näillä kahdella tärkeällä ominaisuudella. Stealia käytetään. PALJON. Monia alemman tason mix-aineksia saa juuri varastamalla sekä tietysti myös paljon muita hyödyllisiä itemeitä kuten Potioneita ja Phoenix Downeja sekä kaikkea kivaa mitä voi heittää Use-komennolla. Kannattaa muistaa mm. että kolmannen tason elementti-itemit (Fire Gem jne) iskevät viidesti - hyödyllinen tieto kun käytetään Trio of 9999:a. Use on myöskin erittäin nopea komento ja sen jälkeinen palautumisaika on pelin pienimpiä (sama kuin Itemillä). Tutustu esineiden ominaisuuksiin huolella ja kasvata valikoimaasi kaikkialla jättämällä Rikku varastelemaan mahdollisimman paljon taisteluissa koko pelin läpi (voit paeta yhdellä hahmolla ja jäädä varastelemaan, ei haittaa vaikka kuolet sillä yksi hahmo on jo turvassa).

YLEISTÄ

Run Like Hell! Tietystä vaiheesta eteenpäin on erittäin oleellista tietää pakenemisen tärkeys, sillä perusviholliselle pärjääminen alkaa ennemmin tai myöhemmin käydä työstä eikä Overdrive-mittareita ole mahdollista pitää joka taistelua varten täynnä. Joten juokse, mutta vain yhdellä hahmolla jos haluat vaikka jäädä varastelemaan tai kasvattamaan Overdrive-mittareita. Escape ei sitten onnistu aina, mutta hahmo jolla on First Strike ehtii yrittämään pakoa todella monta kertaa. Taistelemisesta ei oikeastaan edes hyödy hirveästi ellet sitten tarvitse rahaa, sillä Steal antaa kaiken muun tarpeellisen aika pitkälle.

Niinkin triviaali juttu kuin eturivissä olevien hahmojen valinta on kuolemanvakavaa touhua tässä haasteessa. Jos taisteluun menee väärillä hahmoilla eturivissä, voi game over napsahtaa hyvin pian ruutuun. Nyrkkisääntönä First Strike -hemmo (Tidus) pidetään eturivissä aina ja käyttökelpoisimmat hahmot takarivissä, jotta mikä tahansa niistä voidaan vaihtaa First Stike -hahmon tilalle, ja näin esiin astuva hahmo saa toimia välittömästi. Eturivissä tulisikin pitää First Strike-hahmon lisäksi kahta sellaista joita et tarvitse. Poikkeuksena tietenkin esimerkiksi tilanne jossa ensimmäisellä vuorolla aiot tuoda Rikkun ja heittää Trion, jolloin hahmojen, joille Trio pitäisi saada, tulee tietenkin olla eturivissä ottamassa se vastaan.

Nopeus on tärkeää kuten myös ylänurkan vuoroindikaattorin seuraaminen. Vuorot täytyy suunnitella ja ajoittaa joskus todella tarkasti, jolloin nopeat hahmot helpottavat hommaa huomattavasti. Rikku on kaikkein nopein, toisena Tidus ja sitten Wakka. Auron ja Lulu sen sijaan ovat hitaimmat, mutta Auron kestää tietyssä vaiheessa peliä iskuja joita muut hahmot eivät, mikä on jälleen kerran hyvä pitää mielessä. Auron + Protect + Defend kestää yllättävän paljon fyysistä kuritusta.

OSTA PHOENIX DOWNEJA. Osta niitä paljon. 99 on hyvä määrä. Näitä nimittäin palaa aivan järjettömiä määriä. Parantaminen hoituu useimmiten Yunalla, mutta joitain parannusesineitä on syytä olla mukana ettei mm. Bikanel Island pääse yllättämään.

Tuskin tarvitsee erikseen painottaa, mutta tallentaminen on syytä pitää mielessä erittäin tärkeänä asiana. Tallenna jokaisella pisteellä, koskaan ei voi tallentaa liikaa jne.

AEONIT

Ai mikäs kappale tämä nyt on? Eikös Aeonien käyttö pitänyt olla kiellettyä? Todellakin, mutta pelissä on muutama kohta joissa on pakko käyttää Aeoneita ja näissä kohdissa tämä täytyy tietenkin sallia jotta haaste olisi mielekäs. Yksi tällainen kohta jossa saattaa tulla ongelmia on Isaaru Bevellen Via Purificossa. Aeonien statit ovat nimittäin todella alhaiset, sillä ne seuraavat Yunan statteja ja turpaan tulee niin että heilahtaa. Mikä avuksi? Sellainen käytännöllinen tieto, että Aeonien statit nousevat itsestään sitä mukaa kun taistelet, ensimmäisen kerran 60 taistelun jälkeen ja siitä eteenpäin aina 30 taistelun välein. Kaikki taistelut lasketaan, myös sellaiset joissa Yuna ei ole mukana ja myös sellaiset, joista pakenet. Joten, jos et tunnu pärjäävän Isaarun Aeoneille, kiertele Via Purificossa pakenemassa vihollisilta kunnes Aeonien statit nousevat mukaville tasoille.

LOPPUSANAT

Siinä olivat tarjoamani eväät. Tämän lyhyen oppaan lukemisen jälkeen sinulle jää vielä paljon päänvaivaa yksittäisten taktiikoiden keksimiseen, mikä on ehdottomasti suurinta huvia tässä haasteessa. Läpipeluuohjeita tähän haasteeseen löytyy kenties muualta, mutta sellaisen käyttö vie kaiken ilon pelistä. Oi sitä tunnetta kun Braska's Final Aeon kaatuu käyttämättä ainoatakaan valmiiksi pureskeltua taktiikkaa koko pelin aikana. Mistä tulikin mieleeni, Braska's Final Aeon saattaa tuottaa melkoisesti päänvaivaa varsinkin kun en ole ainakaan itse löytänyt mistään päin nettiä euroversiossa toimivaa valmistaktiikkaa taistelun hoitamiseen. Sellaisen keksiminen on siis erityisen palkitsevaa ja enpä siksi pilaakaan iloanne ainakaan vielä, joten jätän omani toistaiseksi paljastamatta. Toivotan onnea kaikille jotka uskaltavat ottaa haasteen vastaan, älkää heitelkö peliohjaimia seinään ja pitäkää mielessä, että aikaa tähän saa uppoamaan vähintään yhtä paljon kuin hermoja.

Enkuli