Soundtrackin tiedot ja kansikuva

Final Fantasy S Generation

Official Best Collection

Final Fantasy S Generation on toinen TOKYOPOPin USA:ssa julkaisemista "best of"
-levyistä. Tälle levylle on itse Uematsu valinnut parhaimmat
kappaleensa pääasiallisesti FFVII:n,
VIII:n ja IX:n arrange-levyiltä - muutama poikkeuskin
kyllä levyltä löytyy. Yhteistä kaikille kappaleille on kuitenkin se,
että ne on soitettu oikeilla soittimilla. Levylle on valikoitu enimmäkseen
hieman rauhallisempia ja kauniimpia kappaleita, kuten useimmille muillekin
FF-kokoelmalevyille. Tämän tyyliset kappaleet tuntuvatkin olevan Uematsun
omia suosikkeja. Kappalevalintansa puolesta levy ei kuitenkaan ole aivan
täysin minun makuuni, mutta tämä onkin mitä selkeämmin makuasia, joten
kaikki eivät luultavamminkaan mielipiteeseeni yhdy.

Kappaleita on siis FFVII : Reunion Tracksilta,
FFVIII : Fithos Lusec Wecos Vinosecilta
ja FFVIII:n ja IX:n Piano Collectionseilta sekä OSTeilta - ja
tässä onkin levyn huono sekä hyvä puoli. Hyvänä puolena sanoisin sen,
että tältä levyltä löytyy Reunion Tracksin orkestraaliset kappaleet,
minkä takia saa hyvän syyn olla ostamatta muuten huonoa
Reunion Tracksia. Huono puoli on kuitenkin se, että kaikki levyn
kappaleet löytyvät joltain muulta levyltä. Eli jos olet hankkimassa
tai hankkinut jo kaikki edellämainitut levyt, niin et varmaankaan saa
tästä levystä niin paljon irti kuin mahdollista. Itselläni tätä ongelmaa
ei ainakaan vielä ole, sillä en omista muuta Playstationin Final Fantasyjen
musiikkia sisältävää levyä.

Levyltä löytyy kolme kappaletta FFVII:sta, ja kaikki ne ovat orkestroituja uudelleensovituksia
Reunion Tracks -levyltä. Näiden kappaleiden valitseminen levylle
oli itsestään selvää, eikä todellakaan huono asia. Kaikki kolme olivat
hienoja sävellyksiä jo alkuperäisinä versioina, mutta orkesterille sovitettuina
vielä parempia. Oikeastaan melkein pelkästään näiden kappaleiden takia
levyn hankinkin.

Eniten kappaleita levyllä on FFVIII:sta. Ensimmäinen niistä on poikkeuksellisesti OSTiltakin löytyvä
Liberi Fatali, joka orkestrointinsa ansiosta löysi tiensä myös
tälle levylle. Fithos Lusec Wecos Vinosecilta levylle on valikoitu
kolme kappaletta. Näistä The Man with the Machine Gun ja
The Oath olivat aivan hyviä valintoja, mutta
Fragments of Memoriesin tilalle olisin kyllä varmaankin ottanut
jonkun toisen kappaleen. Piano Collectionsilta otetut kappaleet
kuitenkin ovat kaikki varsin hyviä. Erityisesti
Eyes on Me'n pianoversion valintaan olen oikein tyytyväinen;
se on mielestäni huomattavasti alkuperäisversiotaan parempi. Kuitenkin
täytyy sanoa, että Fisherman's Horizonin pianoversion tilalla
olisin kuullut mieluummin FLWV:lta löytyvän orkestraalisen sovituksen.

Final Fantasy IX:n anti levyllä keskittyy lähinnä pianokappaleisiin, sillä kyseisestä pelistä ei
Piano Collectionsin ohella julkaistu muuta arrange-levyä. Tämä
ei kuitenkaan haittaa, nimittäin nuo pianosovitukset ovat varsin onnistuneita.
Valikointi on osittain onnistunut ja osittain taas ei; levyltä löytyvät
suosikkini Vamo' allá Flamenco ja
Dark City Treno, mutta You're Not Alonen
ja The Place I'll Return to Somedayn puuttuminen oli minusta
harmittava seikka. Olisinkin ottanut mielelläni nämä kappaleet levylle
Daguerreo, the Hermit's Libraryn ja
Unrequited Loven sijaan. FFIX:stä on pianokappaleiden lisäksi
valikoitu levylle pelin soundtrackilta löytyvät
Behind the Door ja Melodies of Life ~ Final Fantasy. Jälkimmäisen
löytyminen levyltä oli varsin odotettavaa, mutta edellisen kappaleen
valintaa kyllä hieman ihmettelen... Kyseessä ei ole edes erityisen hyvä
kappale, ja Melodies of Lifen melodian toisto on ainakin omasta
mielestäni huono idea.

Loppujen lopuksi Final Fantasy S Generation on pienistä puutteistaan huolimatta
hyvä levy. En kuitenkaan suosittele tätä levyä kaikille, mutta jos et
aio arrange-levyjä ostaa (tai ainakaan kaikkia), niin tämä levy on luultavammin
juuri sinulle. Levy ei TOKYOPOPin tapaan ole kovinkaan hintava, eikä
sitä ole myöskään vaikea löytää. Sen saattaa kuulemma löytää jopa Suomen
hyvinvarustetuista levykaupoista.

Arvosana : 9-

- The Raven, nest.of@the.raven.tc


Toista mieltä?
Lähetä musiikkiosastolle arvostelu sähköpostilla tai foorumeilla!