Soundtrackin tiedot ja kansikuva

Final Fantasy XI:n aloitusteema ohittaa vaivatta komeudessaan Nobuo
Uematsun ja Shiro Hamaguchin aiemman jykevän aloitusteeman,
päällekäyvän mahtipontisen ja kärsimättömän agressiivisen Liberi
Fatalin. Selviin osiin jakautuva "FFXI Opening Theme" ~ Legend-The
Crystal Theme, Memory of the People, Memoro de la S^tono, Memory of
the Wind ~ alkaa tutulla Preludi-teemalla, mutta todelliset
huippuhetket alkavat puolentoista minuutin jälkeen, kun kappale etenee Memory-osuuksiin. Kerrassaan loistavaa! Esperantonkielisten kuoro-osuuksien rauhallinen tahti antaa laulajille mahdollisuuden ammentaa huikean syviä tunteita lauluunsa. Kuoron äänet ovat aivan erinomaisen upeita, ja taustalla välillä jymisevä rauhallisen voimakas ja välillä tyynen tunteellinen orkestroitu musiikki muistuttaa minua, että perinteisistä soittimista saadaan erittäin painavia ja vaikuttavia tunnelmia esiin osaavissa käsissä. Tämä mahtava kappale nousee arvoasteikossani ohi sellaisten vaikuttavien aloitusteemojen kuin Liberi
Fatali, Suikoden II:n Opening, Yasunori Mitsudan Light from the Netherworld Xenogearsista ja Final Fantasy VI:n SNES- ja PlayStation-versioiden avaukset.

Näin merkittävää huippukohtaa ei Final Fantasy XI - Online - Original Soundtrackilla enää saavuteta, mutta laadukkaiden kappaleiden mukaan mahtuu useita erinomaisiakin luomuksia. Kahden CD:n soundtrackilla Nobuo Uematsun kanssa ovat työskennelleet Naoshi Mizuta ja Kumi Tanioka. Soundtrack on silti paljon yhtenäisempi kuin Final Fantasy X:n ääniraita, joka oli ensimmäinen ei pelkästään Nobuo Uematsun säveltämä Final Fantasy -pääsarjan ääniraita. Onlineroolipeli Final Fantasy XI:ttä varten kaikki kolme säveltäjää ovat keskittyneet säveltämään perinteisempää roolipelimusiikkia, jossa keskiaikaisen fantasiamaailman tunnelma ja sille tyypilliset teemat tulevat vahvemmin esille kuin aikaisemmissa Final Fantasy -soundtrackeissa. Ensimmäinen levy kulkee torvien ja rumpujen täyttämien sotilaallisien linna- ja taistelukappaleiden ja rauhallisempien kylä-, kaupunki- ja autioiden alueiden musiikkien mukana. Yhtenäisyydestään huolimatta kappaleet erottuvat toisistaan selvästi soitinvalintojenkin kautta. Perinteisille Final Fantasy -soundtrackeille tyypillisiä erityisen tilanteen teemoja ei ole kuitenkaan paljoa, mikä tietenkin johtuu pelin suoraviivaiseasta, juonta ja kerrontaa ei lähes ollenkaan painottavasta luonteesta.

Kappaleet ovat joka tapauksessa miellyttäviä, linna- ja valtiokappaleet jyhkeässä rauhaisassa mahtavuudessaan ja melodisemmat kappaleet tunnelmallaan. Ensimmäisellä CD:llä Mizutan osuus on huomattavan suuri, 21 kappaleesta hänen jälkeään on 16. Hänen sävellyksensä ilahduttavat: haikeanoloinen ja silti optimistinen Batallia Downs, motivoivat ja moitteettomasti toteutetut taisteluteemat, Amerikan intiaanien puhallinsoittimiakin hyödyntävä Sarutabaruta ja hieman erikoisempi Heavens Tower, joka muistuttaa muiden roolipelien 'edistynyt sivilisaatio'-kappaleita, kuten Eternal Arcadia OST:n Great Silver Shrinea. Buccaneersissa Mizuta yhdistää rumpujen iskevän rytmikkyyden ja hajanaiset pahaenteisyyden tunnelmaa luovat äänet erinomaiseksi kokonaisuudeksi. Battle Theme #2 muistuttaa minua The Legend of Zelda: A Link to the Pastin klassisesta Pimeän maailman teemasta, ja kappaleella on sama kiitettävä sankarillinen, mutta myös aavistuksen synkkä tunnelma. Mizutan tyyli paikoitellen muistuttaa Yasunori Mitsudasta, kitaran ja irlantilaisen musiikkityylin vuoksi. Etenkin levyn irlantilaistyylinen päättökappale Selbina tuo viulullaan, kitarallaan ja kevyellä rumpujenkäytöllään mieleen Mitsudan ja Millennial Fairin Creid-levyn, ja Voyagerissa taas on kovasti Chrono Cross OST:n tuntua.

Oli itse asiassa erikoista huomata, että Uematsulta ei ollut levyllä kuin kaksi kappaletta: hänen säveltämänsä ja Shiro Hamaguchin sovittama avauskappale, ja reipas varsin keskiajantunnelmainen Ronfaure, joka jää kuitenkin Mizutan parhaiden sävellysten varjoon. Samoin Taniokan kappaleet eivät laadustaan huolimatta onnistu aivan saavuttamaan Mizutan parhaiden raitojen tasoa.

Toisella CD:llä säveltäjien erot ainakin kappaleiden määrässä tasoittuvat jonkin verran, ja musiikin tunnelma muuttuu jonkin verran etenkin levyn loppupään synkempien kappaleiden vuoksi. Tätä heijastelee jo levyn aloittava Uematsun klassinen Preludi (Prelude), jonka sovituksessa on mukana muutama Final Fantasy IX OST:n Crystal Worldia heijasteleva matalampien nuottien synkempi suvantokohta. Yllättäen Tanioka jatkaa Preludilla optimistisemmassa Regeneracyssaan, jossa on myös jymisevä taustaääni. Vaikka klassikkomelodia ei herätäkään nykyään enää huokauksia, etenkään alkuperäisessä muodossa ilman "huokailevaa" osaansa, on se yhä viehättävä sävellys.

Seuraava osuus toisesta levystä on koko soundtrackin heikoin kohta: rotuteemat. Jokaisen rodun molemmille sukupuolille ja yksisukupuolisille Galka- ja Mithra-roduille on omat teemansa, ja Tanioka naisena otti hoitaakseen naisten teemat, kun taas Mizuta otti miesteemat. Valitettavasti Tanioka menee naisteemoillaan pahasti metsään ja Mizutakin kompuroi. Mizutan Hume Male on hieno seikkailullinen kappale ja Galka mukava, voimakas raita. Kevyt ja söpöilevä Tarutaru Male on vielä siedettävä, mutta Mizuta onnistuu pilaamaan hyvin aloittamansa Elvaan Malen. Naisten teemat ovat ne pahimmat, joutava hissimusiikki Hume Female, 80-lukulaiset syntetisaattori-aerobic-kappaleet Elvan Female ja Mithra ja kammottavan söpö Tarutaru Female, jonka hirveää iloista tunnelmaa pahentaa entisestään imelänpirteä "kupliva" ääni. Elvaan Femalessa ja Mithrassa voisi olla ainestakin johonkin ilman hirveitä rumpukomppeja. Miksi ihmeessä naishahmojen teemoista piti tehdä tällaista roskaa?

Uematsun ilmalaivakappaletta ei kannattaisi oikeastaan mainita, ja levy pääseekin kunnolla vauhtiin vasta klassisen hovimusiikin tyylisissä The Grand Duchy of Jeunossa (Mizuta) ja erityisen loistavassa Ru'Lude Gardensissa (Tanioka). Kaksi seuraavaa kappaletta, Recollection ja Anxiety, ovat Uematsun miellyttäviä melodisia sävellyksiä, joista Anxiety nousee erittäin viehättäväksi epävarmalla ja hämmästelevällä pianolla ja haikailevalla vihellysäänellä, joka tuo mieleen muutamat kohdat Klonoa-pelien ääniraidoilta.

Battle in the Dungeon #2 (Mizuta) on hieman tympeämpi kuin ensimmäisen levyn taistelukappaleet, mutta kappale on silti hyvä, etenkin torvensoitantansa ansiosta. Siksi olisikin toivonut, että kappale olisi toistettu kokonaisena kahteen kertaan, niin että torviosuus olisi soinut toisenkin kerran täydellisenä. Mizutan Mog House muistuttaa jälleen Mitsudasta, mistä voisikin kenties arvata, että perinteinen moogle-teema ei tule kappaleessa ollenkaan esille.

Hopelessnessissa Uematsun tyyli paistaa selvästi läpi, kappale muistuttaa joitakin hänen vastaavia paksuja alakulosävellyksiään Final Fantasy IX OST:lta. Samaten muutamia Sometime, Somewheren kaltaisia löntysteleviä salamyhkäisiä sävellyksiä saatiin kuunnella hieman vaivalloisena samaisella soundtrackilla. Hiukan ikävästi Mizuta omaksuu saman tyylin Xarcabardiinsa. Masentunut tunnelma jatkuu hyvin toimivassa Despair (Memoro de la S^tono):ssa, jossa Uematsu käyttää hyvin syntetisaattorimaisia sampleja ja luo kappaleeseen vieraan tunnelman.

Sitten onkin aika päästä Mizuta taas vauhtiin. Tunnelmallinen, synkkä ja alleviivaamaton Castle Zvahl on kiehtovaa kuunneltavaa. Pitkä yhdeksän minuutin kappale toistaa itseään runsaasti, mutta hyvin harkitusti. Kun kappaleeseen tulee jokin pieni muutos, syntyy selvä tunne, että tämä itseään toistava kappale kulkee eteenpäin. Raidan haikea, viivyttelevä ja erikoinen ilmapiiri on hiukan samantapainen kuin Klonoa 2 - Lunateil's Veilin kappaleessa Hyuponia - Ruins of Sadness. Taniokan lyhyt Shadow Lord jatkaa hieman samoissa tunnelmissa, nostaen synkän vokaaliäännön tärkeimmäksi elementikseen.

Awakening vaikuttaa erehdyttävän paljon perinteiseltä viimeisen vastustajan ja lopputaistelun teemalta. Kiivas, kumea rummutus loppuu yhtäkkisesti ennen kolmea minuuttia, ja kappale muuttuu melodiaksi, joka saa vähitellen mukaansa jälleen dramaattiset rummuniskutkin. Tämä ei ole välttämättä taisteluteema, mutta kuulostaa hyvin paljon sellaiselta.

Levy päättyy Uematsun onnistuneella, raskaalla Repression (Memoro de la S^tono):lla ja vahvan voitokkaalla Vana'diel March#2:lla. Mizuta on ottanut hipauksen Preludia tähän rauhalliseen voitonmarssiin, kuten myös sen ensimmäiseen versioon ensimmäisellä levyllä. Kappaleet kuulostavat hyvin vahvasti loppukliimaksilta ja -häivytykseltä. Ne toimivat niin ainakin soundtrackilla: Ensimmäisellä levyllä ei tullut vielä kovin vahvasti esiin etenemisen tai musiikillisen matkan tunne, mutta toisella CD:llä enemmän vaihtelevat teemat ja etenkin loppupään synkemmät raidat tuovat koko levylle muutoksen tuntua. Vana'diel March#2 on jonkin verran samankaltainen ensimmäisen levyn yksinkertaisemman Vana'diel Marchin kanssa, jossa onkin havaittavissa jonkin verran matkan aloittamisen tunnetta.

Final Fantasy XI - Online - Original Soundtrack onkin matka, joka kannattaa tehdä. Naoshi Mizuta on saanut pääroolin soundtrackilla, ja hänen säveltäjäntaitonsa tulevat erinomaisesti esille. Kumi Taniokan suoritus ei ole aivan yhtä vahva, mutta hänelläkin on pari hienoa hetkeä ja vielä muutama hyvä raita niiden lisäksi. Nobuo Uematsun 11 raidasta useimmat eivät valitettavasti edusta hänen parhaimpaansa paria huippukohtaa lukuunottamatta, mutta toki tähän vaikuttaa myös kappaleiden teemat, se että Uematsu ei ollut säveltämässä ääniraidan nopeatempoisia taistelukappaleita eikä mahtipontisia ja erikoisia tapahtumapaikkamusiikkeja. Pelissä ei myöskään näytä olleen montaa tilaisuutta dramaattisille elokuvallisille tilannemusiikeille. Hän kyllä onnistui tekemään aikalailla turhan ilmalaivakappaleen.

Vaikka FFXI on onlineroolipeli ja tämä seikka on vaikuttanut soundtrackin muotoon, ei sitä ole helppo huomata ääniraidasta itsestään. Tämä voisi olla perinteisenkin roolipelin musiikkiraita. Levyillä ei ole välttämättä täysin kaikkea musiikkia pelistä, joka on ensimmäinen päivitettävä konsolipeli. Kahden ja puolen tunnin soundtrack on joka tapauksessa saatu juuri ja juuri mahtumaan kahdelle CD:lle, mutta kappaleille ei ole tehty väkivaltaa. Läheskään kaikkia kappaleita ei ole toistettu enempää kuin kerran, etenkään pitempiä kappaleita, mutta valtaosaksi ratkaisu toimii erittäin hyvin ja kierron puutetta ei huomaakaan. Kappaleet ovat kuitenkin tarpeeksi pitkiä, niin että yhdenkään kerran kiertävät kappaleet eivät tunnu jäävän kesken. Kahdesta CD:stä ensimmäinen on yhtenäisempi ja tasalaatuisempi. Toinen CD jää jonkun verran heikommaksi Taniokan rotuteemojen ja Uematsun parin mielenkiinnottomamman sävellyksen vuoksi, mutta kuroo laatueroa kiinni eritoten loppupään kappaleillaan ja selkeämmällä temaattisella linjauksella. FFXI OST ei yllä Final Fantasy X OST:n tasolle, mutta on silti laadukas soundtrack, jota puoltaa etenkin Mizutan hieno suoritus.

- Sami Eloranta, makomist@yahoo.com

Toista mieltä?
Lähetä musiikkiosastolle arvostelu sähköpostilla tai foorumeilla!