Uusia FFXIII-skanneja
FinalFantasy-XIII.net -sivusto on pukannut ulos skanneja brittien virallisen PlayStation-lehden sekä Edgen tuoreimmista numeroista. Molempien lehtien toimittajat ovat päässeet ennakkoon käsiksi kuluvan kuun puolivälissä (Japanissa) julkaistavaan Final Fantasy XIII -demoon, sekä saaneet pelin kehitystiimin avainhenkilöt haastatteluun. Lehtien haastattelemat tuottaja Yoshinori Kitase, ohjaaja Motomu Toriyama sekä pelin taiteesta vastaava Isamu Kamikokuryo paljastavat uutta tietoa pelin tarinasta, hahmoista, vaikutteista sekä uudistetusta ATB-taistelusysteemistä.
Tarinan osalta Kitase korostaa, ettei FFXIII keskity ainoastaan Lightningin ympärille, vaan rinnastaa pelin juonenkuljetusta erityisesti neljänteen Dragon Questiin (euroopassa DQ: The Chapters of the Chosen), jossa tarina kerrotaan erillisissä jaksoissa pelin kaikkien päähahmojen näkökulmasta. Edge vertaa köyhien ja heitteille jätettyjen ihmisten asuttamaa Pulse-erämaata ja sen yläpuolella leijuvaa vaurasta Cocoon-kaupunkia FFVII:n Midgariin, joskaan Toriyaman mukaan FFXIII:ssä ei VII:n tapaan haluta ottaa varsinaisesti kantaa nykymaailman tilanteeseen, vaan ennemminkin tutkia kuinka maailman tapahtumat vaikuttavat yksilöön henkisesti.
Taistelusysteemiä puolestaan luonnehditaan ennen kaikkea kehitysaskeleeksi Final Fantasy X:stä, mutta nyt kaikki iskut ja loitsut kuluttavat manapisteiden sijasta aikaa ATB-palkista, mahdollistaen enimmillään kolme iskua yhden vuoron aikana. Keskeiseksi piirteeksi nouseekin iskujen yhdisteleminen ja ajoittaminen mahdollisimman tehokkaiksi liikesarjoiksi. Demossa osa hahmoista on tietokoneen ohjaamia, mutta Kitase tyrmää ajatuksen FFXII:n gambiittien kaltaisen systeemin sisällyttämisestä FFXIII:n.
Final Fantasy XIII:n on määrä ilmestyä tämän vuoden aikana Japanissa ja ensi vuonna länsimaissa. Toisaalta Dragon Quest IX:n myöhästyminen maaliskuulta heinäkuulle saattaa vielä johtaa myös FFXIII:n lykkääntymiseen Japanissa.
Skannit löydät pelin kuvagalleriasta.
