Korkealaatuisemmat skannit Famitsun tämän viikon Estpolis-artikkelista ovat ilmestyneet nettiin, ja sitä myötä myös seikkaperäisempää tietoa lehden haastattelemalta kehitystiimiltä.
Tiimi koostuu pääasiassa sarjan luoneista Neverland-veteraaneista, mukaanlukien käsikirjoittaja Masahide Miyata sekä pääohjelmoija Naoyuki Ukeda. Squaren Enixin puolelta mukana ovat Infinite Undiscovery -tuottaja Hajime Kojima sekä mm. FF- ja SaGa-sarjojen kuvasuunnittelusta vastannut Yusuke Naora. Säveltäjä Yasunori Shionon paluusta ei ole mainintaa, mutta pelissä ainakin kuullaan musiikkia sarjan kahdesta ensimmäisestä osasta korotetulla äänenlaadulla.
Haastattelussa tekijät kertovat, että uusi peli on eräänlainen uudelleenajateltu versio Lufia II: Rise of the Sinistralsista. Kojiman mukaan Lufia II valittiin pelin pohjaksi, koska se sijoittuu tarinassa aikaan ennen ensimmäistä Lufiaa ja on sarjan kehittynein ja suosituin osa. Miyata kuitenkin korostaa, että kyseessä ei ole suora remake, vaan pelin maailmankuva, hahmot ja tarina suunnitellaan täysin uusiksi. Alkuperäisen pelin fanit tulevat kuitenkin ilahtumaan peliä pelatessaan, Miyata lupaa.
Pelillisesti uusi osa on alkuperäisestä poiketen toimintaroolipeli. Peliä ohjataan pääasiassa D-padilla ja napeilla ja pelinäkymä on normaalisti DS:n yläruudussa. Kosketusnäyttöä puolestaan käytetään karttaruudun esittämiseen sekä pelihahmon vaihtamiseen lennosta. Pomotaistelut sen sijaan hyödyntävät pelin molempia ruutuja. Hahmon vaihtelun ja näiden erikoiskykyjen hyödyntämisen sanotaan olevan keskeinen osa pelin puzzle-painotteisissa luolastoissa.
Peli julkaistaan Japanissa Helmikuun 25. päivä.
Lähde: Canned Dogs [5]